Testisisältö

Tammisalon puisto Mäntypaadentie 13 kohdalla, 44. Tammisalo, As Oy Mäntypaadentie 13 (tontti 44042-4), suostumus yksityisten hulevesien sijoittamiseksi yleiselle alueelle

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-012826
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 353

Tammisalon puisto Mäntypaadentie 13 kohdalla, 44. Tammisalo, As Oy Mäntypaadentie 13 (tontti 44042-4), suostumus yksityisten hulevesien sijoittamiseksi yleiselle alueelle

Yksikön päällikkö

Päätös

Alueidenkäytön ja -valvonnan yksikön päällikkö päätti antaa As Oy Mäntypaadentie 13:lle / tontille 44042-4 suostumuksen sijoittaa eli johtaa yksityisiä hulevesiä Mäntypaadentien varrella olevalle Tammisalon puiston puistoalueelle.

Lupaehdot on esitetty liitteessä.

Lisäehdot:

Suostumus on voimassa toistaiseksi.

Hulevedet imeytetään ensisijaisesti maahan tontin puolella ja mahdollinen ylivuoto ohjataan painovoimaisesti ja hallitusti puistoalueelle. Hulevesien ylivuotoputkia ynnä muita rakenteita eikä myöskään maankaivua ja ojitusta tule ulottaa puistoalueelle.

Suostumuksensaajan vastuulla on, että hulevesien johtaminen ja purku yleisellä alueella toimii. Suostumuksensaaja vastaa kaikista hulevesien purkamisesta mahdollisesta aiheutuvista vaurioista, jotka kohdistuvat suostumuksensaajalle itselle, kaupungille tai kolmannelle osapuolelle.

Jos suostumuksensaajan hulevesien purkujärjestely tulee mistä tahansa syystä mahdottomaksi, voidaan sijoitussuostumus irtisanoa, suostumuksensaaja on tuolloin velvollinen järjestämään kustannuksellaan hulevesien pois johtamisen muulla kaupungin hyväksymällä tavalla.

Suostumuksensaajan puolesta hankkeen toteutuksesta lupa-/suostumusehtojen mukaisesti vastaa hakemuksen mukainen henkilö.

Lisätietojen antaja

Allan Nyholm, tekninen asiantuntija, puhelin: 09 310 38951

allan.nyholm@hel.fi

Päättäjä

Timo Korhonen
yksikön päällikkö