Testisisältö

Kymp, Vuosaaren lukion elinkaarihanke

HEL 2017-013212
Asialla on uudempia käsittelyjä
13. / 103 §

Vuosaaren lukion uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Vuosaaren uuden lukion 24.1.2019 päivätyn, elinkaarimallina toteutettavan hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 6 802 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 28 miljoonaa euroa marraskuun 2018 kustannustasossa.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

 
Hyväksyessään Vuosaaren lukion uudisrakennuksen hankesuunnitelman, kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta taata uudisrakennukseen riittävä määrä meluttomia ja seinällisiä luokkatiloja ja ottaa huomioon entistä selkeämmin opettajakunnan ja opiskelijoiden näkemykset rakennuksen sisällöllisessä suunnittelussa. (Vesa Korkkula)

Käsittely

Valtuutettu Vesa Korkkula ehdotti valtuutettu Mauri Venemiehen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Hyväksyessään Vuosaaren lukion uudisrakennuksen hankesuunnitelman, kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta taata uudisrakennukseen riittävä määrä meluttomia ja seinällisiä luokkatiloja ja ottaa huomioon entistä selkeämmin opettajakunnan ja opiskelijoiden näkemykset rakennuksen sisällöllisessä suunnittelussa.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

2 äänestys

Valtuutettu Vesa Korkkulan ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään Vuosaaren lukion uudisrakennuksen hankesuunnitelman, kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta taata uudisrakennukseen riittävä määrä meluttomia ja seinällisiä luokkatiloja ja ottaa huomioon entistä selkeämmin opettajakunnan ja opiskelijoiden näkemykset rakennuksen sisällöllisessä suunnittelussa.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 73
Linda Ahlblad, Toni Ahva, Alviina Alametsä, Outi Alanen, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Harry Bogomoloff, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Iida Haglund, Mia Haglund, Juha Hakola, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Abdirahim Husu Hussein, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Joonas Kolehmainen, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Heimo Laaksonen, Johanna Laisaari, Silvia Modig, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jarmo Nieminen, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Sara Paavolainen, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Nelli Ruotsalainen, Mirita Saxberg, Tomi Sevander, Satu Silvo, Juhani Strandén, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Byoma Tamrakar, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 1
Otto Meri

Tyhjä: 8
Sirpa Asko-Seljavaara, Atte Kaleva, Kauko Koskinen, Hannu Oskala, Daniel Sazonov, Osmo Soininvaara, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori

Poissa: 3
Mika Ebeling, Eero Heinäluoma, Wille Rydman

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Vesa Korkkulan ehdottaman toivomusponnen.

Katso äänestystulos taulukkona

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Maria Nelskylä, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi

Liitteet (pdf)

2. Vuosaaren lukio Hankesuunnitelman liitteet 24.1.2019
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. Vuosaaren lukio Laatuarviointi
Liitettä ei julkaista internetissä.
4. Vuosaaren lukio kokonaistaloudellinen arviointi
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.