Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-013254
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 91

Erään lainan ylivakuutena olevan panttikirjan luovuttaminen

Rahoitusjohtaja

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti, että Kouluyhdistys Pestalozzi Schulverein Skolföreningen ry:n lainan ylivakuutena oleva panttikirja nro 6669 määrältään 500 000 euroa, johon on 5.11.2008 vahvistettu kiinnitys kohteeseen 91-4-153-7 Helsingin kaupungissa, saadaan luovuttaa lainansaajalle.

Päätöksen perustelut

Pestalozzi Schulverein Skolföreningen ry:llä on kaupungin myöntämä laina nro 3240001739 (Khs 11.5.2009, 605 §), jonka tämän hetkinen jäljellä oleva maksamaton pääoma on 648 648,69 euroa. Lainansaaja anoo lainan ylivakuuden luovuttamista.

Lainan vakuudeksi jäävät edelleen panttikirjat nrot 6667 ja 6668 määrältään kukin 500 000 euroa, yhteensä 1 000 000 euroa (joihin on 5.11.2008 vahvistettu kiinnitys edellä mainittuun kohteeseen), jolloin lainalle jää riittävä vakuus.

Hallintosäännön 12. luvun 5 § kohdan 3 mukaisesti rahoitusjohtaja päättää kaupungin myöntämien lainojen ylivakuutena olevien vakuuksien palauttamisesta.

Lisätietojen antaja

Kari Helaseppä, taloussihteeri, puhelin: 36344

kari.helaseppa@hel.fi

Päättäjä

Tuula Saxholm
rahoitusjohtaja
Matti Malinen
talousarviopäällikkö

Liitteet (pdf)

1. Anomus 24.11.2017
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Ote hallituksen kokouspöytäkirjasta 20.10.2015
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.