Itäkeskuksen peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-013525
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 27

Itäkeskuksen peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen

Perusopetusjohtaja

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti ottaa Itäkeskuksen peruskouluun sijoitettuun peruskoulun rehtorin virkaan (nro 0067) toistaiseksi kasvatustieteen maisteri Jutta-Riina Karhusen. Virantoimitus alkaa 1.1.2018.

Päätöksen perustelut

Itäkeskuksen peruskouluun sijoitettu rehtorin virka on tullut avoimeksi 1.12.2017. Rehtorin virka on julistettu haettavaksi kaupungin verkkosivuilla www.helsinkirekry.fi 3.11.2017.

Itäkeskuksen peruskoulussa on noin 450 oppilasta.

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 2 §:n mukaan rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto, asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajan tehtävissä sekä opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. Lisäksi edellytettiin johtamiskokemusta sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Virkaan jätti 20.11.2017 päättyneen hakuajan kuluessa hakemuksensa 12 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin hakemusten perusteella kolme ansioituneinta hakijaa, joista yksi peruutti hakemuksensa haastattelun jälkeen.

Haastatteluun osallistuivat perusopetusjohtaja, perusopetuksen aluepäällikkö, henkilöstösuunnittelija sekä osaan haastatteluista johtokunnan puheenjohtaja.

********** on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri. Lisäksi hän on suorittanut opetushallinnon tutkinnon. Hakija on toiminut Mellunmäen ala-asteen koulun rehtorina vuodesta 2016 alkaen. Aikaisemmin hän on työskennellyt luokanopettajana ja apulaisrehtorina Vuosaaren peruskoulussa (2006-2016) ja Karavaanin koulussa (2001-2006). Lisäksi hän on toiminut Lopen kunnalla luokanopettajana (1995-2001) ja koulunjohtajana 8 kuukauden ajan. Hakija on osallistunut useisiin johtamiskoulutuksiin.

********** on koulutukseltaan filosofian maisteri. Lisäksi hän on suorittanut opetushallinnon tutkinnon. Hakija on toiminut virka-apulaisrehtorina Lauttasaaren ala-asteen koulussa vuodesta 2016 alkaen sekä apulaisrehtorina vuosina 2004-2016. Lisäksi hän on työskennellyt rehtorin viransijaisena 5kk v. 2013 ja 5kk v. 2007. Hakija on toiminut ranskan ja englannin lehtorina Lauttasaaren ala-asteen koulussa vuosina 2000-2016. Hän on osallistunut useisiin johtamiskoulutuksiin.

Molemmilla haastatelluilla on kokemusta peruskoulun toiminnan johtamisesta. ********** on toiminut pitkään yhtenäisen peruskoulun apulaisrehtorina ja sen jälkeen ala-asteen koulun rehtorina. ********** on toiminut pitkään ala-asteen koulun apulaisrehtorina ja virka-apulaisrehtorina. Heidät kutsuttiin henkilöarviointiin, jonka suoritti Psycon oy.

Kokonaisarvioinnin perusteella perusopetusjohtaja katsoo, että ********** on parhaat edellytykset rehtorin viran hoitamiseen. Hänen erityinen vahvuutensa on yhtenäisessä peruskoulussa hankittu kokemus ja johtamisosaaminen pitkältä ajalta. Hän tuntee hyvin Itäkeskuksen peruskoulun alueen toimijoineen ja hänet arvioitiin kehittämisnäkemyksiltään parhaiten virkaan soveltuvaksi. Myös Psycon oy:n henkilöarvio tukee valintaa.

Toimialajohtajan 17.5.2017 tekemän delegointipäätöksen (§ 22) perusteella rehtorin ottaa palvelukokonaisuuden johtaja.

Pöytäkirjanote annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.

Lisätietojen antaja

Virve Kemppi, henkilöstösuunnittelija, puhelin: 09 310 86293

virve.kemppi@hel.fi

Kimmo Mustonen, perusopetuksen aluepäällikkö, puhelin: 09 310 23148

kimmo.mustonen@hel.fi

Päättäjä

Outi Salo
perusopetusjohtaja