Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2018-000557

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-000557
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 7
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2018-000557

Nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja

Päätös

Nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle, jossa selvitetään turvapaikanhakijoiden terveyttä ja hyvinvointia (väestötutkimus). Tutkimuksen yhteyshenkilönä sosiaali- ja terveystoimialalla on Helsingin vastaanottokeskuksen johtaja Leena Markkanen. Tutkimuslupapäätös on voimassa 31.12.2019 saakka.

Päätöksen perustelut ja ehdot

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteuttaa tutkimuksen yhteistyössä Maahanmuuttoviraston kanssa. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa yleistettävää väestötasoista tietoa turvapaikanhakijoiden terveydestä ja hyvinvoinnista. Tutkimuksen kohdeväestönä ovat uudet turvapaikanhakijat (aikuiset ja alaikäiset). Tutkimuksen kenttävaihe toteutetaan transit vastaanottokeskuksissa eri puolella Suomea, Helsingistä mukana on kaksi toimipistettä. Tutkittavien yksityisyyden suojasta huolehditaan tarkoin ja henkilörekisterien käsittelyssä noudatetaan henkilötietolain säädöksiä sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sisäisiä määräyksiä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eettinen toimikunta on antanut tutkimussuunnitelmasta puoltavan lausunnon. Tutkimuksen tavoitteet ja toteuttaminen kuvataan tarkemmin tutkimussuunnitelmassa.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Tutkimusraportissa tai muulla tavoin ei saa ilmaista tutkimukseen osallistuvien tunnistetietoja.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia sosiaali- ja terveystoimialalle.

Tutkimusraportti tai sen sähköinen osoite toimitetaan sosiaali- ja terveystoimialan käyttöön osoitteella Helsingin kaupunki, Kirjaamo, Sosiaali- ja terveystoimiala, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki, sähköposti: helsinki.kirjaamo@hel.fi

Lisätietojen antaja

Elina Vismanen, kehittämissuunnittelija , puhelin: 09 310 72924

elina.vismanen@hel.fi

Päättäjä

Leena Luhtasela
nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
2. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
3. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
4. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
5. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
6. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
7. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
8. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 21 k.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.