Toimivallan siirtäminen kaupunkiympäristön toimialalla hankintojen tekemisestä

HEL 2018-000660
Asialla on uudempia käsittelyjä
8. / 243 §

Toimivallan siirtäminen kaupunkiympäristön toimialalla hankintojen tekemisestä

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti:

  • siirtää hankintojen toimivaltaa liitteessä 1 esitetyllä tavalla kaupunkiympäristön toimialalla;
  • siirtää toimivaltaa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 41 §:n 1 momentin tarkoittamissa lisätilauksissa sekä 136 §:n mukaisissa sopimusmuutoksissa siten, että hankintavaltuus määräytyy lisätilausten tai sopimusmuutosten yhteenlasketun arvon perusteella, eikä hankinnan yhteenlasketun kokonaisarvon mukaisesti (alkuperäinen hankinta ja siihen liittyvät tilaukset yhteensä). Toimialajohtaja voi päättää edellä mainituista lisätilauksista ja sopimusmuutoksista myös niissä tapauksissa, joissa päätösvalta lisätöiden yhteenlasketun arvon perusteella kuuluisi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle;
  • siirtää toimivaltaa ICT-hankinnoissa tietohallintopäällikölle ja toimialajohtajalle siten, että heillä on yksinomainen toimivalta ICT-hankinnoissa erityishankintavaltuuden euromäärään asti ja tämän ylittäviltä osilta toimivalta on kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolla.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Janne Penttinen, lakimies, puhelin: 09 310 38388

janne.penttinen@hel.fi