Koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2018-2019

HEL 2018-001455
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 168
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

T Haukka Oy:lle maksettavan perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksen oikaiseminen lukuvuodelle 2018 – 2019

Hallintojohtaja

Päätös

Hallintojohtaja päätti tarkistaa 4.6.2018 (§ 131) tehtyä päätöstä siten, että T Haukka Oy:n perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustus 20.9.2018 oppilastilanteen mukaisesti lukuvuodelle 2018 - 2019 on 162.500 euroa. Summa sisältää myös erityisen tuen lisäohjaajaresurssin sekä edellisen lukuvuoden välipala-avustuksen tasauksen.

T Haukka Oy:lle on elokuussa 2018 maksettu 30.595 euroa.

Samalla hallintojohtaja päätti, että T Haukka Oy:lle maksetaan jäljellä oleva 131.905 euron iltapäivätoiminnan avustus lukuvuoden 2018 - 2019 jäljellä olevissa avustuserissä seuraavasti:

Lokakuu 2018: 62.295 euroa

Tammikuu 2019: 34.805 euroa

Maaliskuu 2019: 34.805 euroa

Päätöksen perustelut

Avustusperiaatteiden mukaisesti järjestökohtainen avustussumma tarkistetaan 20.9.2018 oppilastilanteen mukaisesti. Oppilasmäärän muutoksen vuoksi avustussumma nousee 30.000 euroa, josta vähennetään välipalan osuus 6.120 euroa.

Kevään päätöksen yhteydessä T Haukka Oy:lle on myönnetty syksylle 2018 kahden lisäohjaajan palkka ja sivukulut erityisen tuen lisäresurssina, yhteensä 15.000 euroa. Elokuun maksuerässä tästä on maksettu 3.750 euroa, lokakuun maksuerässä huomioidaan avustuksen loppuosa 11.250 euroa. Kevään 2019 osuuden järjestö voi hakea harkinnanvaraisella lisäavustushakemuksella alkuvuodesta 2019.

T Haukka Oy:n oppilasmäärä 20.9.2018 tarkistuksen jälkeen on 160, joka on 30 laskennallista oppilasta aikaisemmin arvioitua enemmän. Päätökseen sisältyy myös kahden uuden lisäohjaajan palkka ja henkilösivukulut erityisen tuen lisäresurssina avustusperiaatteiden mukaisesti syyslukukauden osalta, yhteensä 15.000.

Lokakuun maksuerä sisältää erityisen tuen lisäresurssin sekä lukuvuoden 2017-2018 välipalakustannusten toteutuneet menot. Syksyn 2017 ja kevään 2018 osalta avustusta on vähennetty 1.240 euroa liikaa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on päättänyt 8.5.2018 (§ 90) perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksista lukuvuodelle 2018 - 2019. Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta on päättänyt 17.4.2018 (§ 68) oikeuttaa hallintojohtajan tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset, harkinnanvaraiset lisäavustuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

T Haukka Oy on toimittanut kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kaikki tarvittavat avustushakemuksen liitteet.

Lisätietojen antaja

Hanna Keränen, taloussihteeri, puhelin: 09 310 86338

hanna.keranen@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, palveluvastaava, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Päättäjä

Kati Takanen
hallintojohtaja