Testisisältö

Kaupunginkanslia, asukasosallisuuden pienavustusten myöntäminen vuonna 2018

HEL 2018-003045
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 16

Ilmastovanhemmat ry:n asukasosallisuuden pienavustushakemus

Viestintäjohtaja

Päätös

Viestintäjohtaja päätti myöntää Ilmastovanhemmat ry:lle asukasosallisuuden pienavustusta 300 euroa Syysyön ilmastopiknik -tapahtuman järjestämiseen.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunginhallitus päätti 25.6.2018 (§ 460), että kaupunginkanslian viestintäjohtaja päättää asukasosallisuuden pienavustusten myöntämisestä, jos haettu avustus on enintään 3 000 euroa. Pienavustuksella voidaan tukea alkavia hankkeita ja toimintaa tai kertaluonteisia lyhyen aikavälin projekteja, jotka ovat muiden asukasosallisuuden avustuslajien, yleisavustuksen ja toiminta-avustuksen, kriteerien mukaisia. Pienavustuksen myöntämisessä on tarkoituksenmukaista pyrkiä päätöksenteon nopeuteen ja ketteryyteen, sekä mahdollistaa matalan kynnyksen reagointi kaupunkiyhteisöstä nouseviin tarpeisiin.

Asukasosallisuuden avustuskriteereiden mukaan avustettavan toiminnan tavoitteena tulee olla asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien, yhteisöllisyyden ja alueen viihtyisyyden parantaminen. Asukasosallisuuden avustusta myönnetään toimintaan, joka edistää asukkaiden ja kaupungin välistä yhteistyötä, asukkaiden osallisuutta suunnitteluun ja päätöksentekoon sekä tarjoaa asukkaille vaikuttamismahdollisuuksia oman lähiympäristönsä elävöittämiseksi ja viihtyisyyden parantamiseksi.

Ilmastovanhemmat ry on hakenut 300 euroa Syysyön ilmastopiknik -tapahtuman järjestämiseen. Tapahtumassa käsitellään osallistavin menetelmien asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa Helsingin kaupungin ilmastopolitiikkaan. Tapahtumassa keskustellaan fasilitoidusti kaupunkilaisten ilmastoaiheisista huolista ja ideoista. Tapahtumaan sisältyy ohjelmaa lapsille. Avustus käytetään tilaisuuden tarjoiluihin ja viestintämateriaaleihin.

Ilmastovanhemmat ry:n pienavustushakemus kohdentuu osallistavin menetelmin tuotetun tapahtuman järjestämiseen. Tapahtuma vahvistaa asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Pienavustushakemus täyttää asukasosallisuusavustuksen kriteerit.

Lisätietojen antaja

Anu Markkola, vuorovaikutussuunnittelija, puhelin: 09-310 36547

anu.markkola@hel.fi

Päättäjä

Liisa Kivelä
viestintäjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Asukasosallisuuden_pienavustushakemus_Ilmastovanhemmat_ry
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.