Testisisältö

Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle hakemuksesta tietoliikennekaapelin asentamisesta mereen Helsingin ja Espoon välillä

HEL 2018-003401
Asialla on uudempia käsittelyjä
30. / 303 §

Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle hakemuksesta tietoliikennekaapelin asentamisesta mereen Helsingin ja Espoon välillä

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus antoi Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Eastern Light Finland I Oy:n hakemuksesta tietoliikennekaapelin asentamiseksi mereen Helsingin ja Espoon välille seuraavan lausunnon:

Hankealueella ei ole vireillä sellaisia merkittäviä vesirakentamishankkeita, joiden toteutumisedellytyksiin kaapelireitti voisi vaikuttaa. Lähin merkittävä suunnitteluvaiheessa oleva hanke on Koivusaaren alueen rakentaminen, jossa vesirakentamista tulisi laajalle alueelle ja töiden aikana vesiliikennettä olisi tavanomaista enemmän. Koska vesilupahakemuksessa ei ole mainittu kaapelihankkeen toteutusaikaa, on syytä varmistaa kaapelin laskemisen ajankohdan työtilanne Koivusaaren alueella. Hakijan tulee tehdä Helsingin kaupungin kanssa merialueelle sijoittamiseen liittyvät sopimukset ennen kaapelin asentamista kaupungin omistamalle vesialueelle.

Kaapelin maareitille on myönnetty sijoituslupa, kaupunkiympäristön toimialan alueiden käyttö ja -valvonta yksikön päällikön päätös 12.1.2018 § 6. Mikäli hankkeen Helsingin ja Espoon välinen haara edellyttää päätöksestä poikkeavia järjestelyjä, tulee hakijan sijoituspaikan osalta noudattaa seuraavia periaatteita: Rantautumiskohdan valinnassa, suunnittelussa ja toteutuksessa Lauttasaaren Särkiniemessä tulee ottaa huomioon, että rantautumiskohta sijaitsee alueella, jossa on muinaismuistolain nojalla suojeltuja muinaisjäännöksiä. Asemakaavassa koko Särkiniemi on kulttuurihistoriallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä, jossa on suojeltuja muinaismuistolain mukaisia muinaismuistoalueita ja perinteiselle kesämajatoiminnalle osoitettuja alueita. Kesämaja-alueilla majojen ympäristö tulee kaavamääräysten mukaan säilyttää mahdollisimman luonnonmukaisena. Lisäksi Särkiniemessä on suojeltu luontotyyppi, arvokkaita metsä- ja lintukohteita ja metsäverkostoa, ja koko rantavyöhyke on ensimmäisen luokan kasvillisuuskohdetta.

Rantautumiskohdan valinnassa tulee ottaa huomioon, että siitä jatkuvalla kaapelin maareitillä tulee löytyä johtokäytävä, jolla kaapelin sijoittaminen ja rakennustyöt eivät vaaranna edellä kuvattuja kulttuurihistoriallisia arvoja, luonnonarvoja ja muita arvoja. Lisäksi tulee toteutua puiden osalta 2,5 metrin suoja-alue. Kaapelin reitin suunnittelu tulee tehdä yhteistyössä Helsingin kaupunkiympäristön toimialan sekä Helsingin kaupunginmuseon ja museoviraston kanssa. Kaapelin maareittiin liittyvän sijoitusluvan periaatteet tulee tarkistaa siten, että huomioidaan alueen erityisarvot ja rantautumiskohdan tarkentaminen tarvittavilta osin. Rantautumiskohdan ja siihen liittyvien kaapelin reitin suunnittelussa tulee olla yhteydessä Helsingin kaupunkiympäristön kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupalveluun. Särkiniemen muinaismuistoaluetta koskee myös muinaismuistolain mukainen suojelu, josta poikkeamisesta päättää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Helsingin kaupunki puoltaa vesilainmukaisen luvan myöntämistä Eastern Light I Oy:n kaapelihankkeelle ja edellyttää, että sen esittämät näkökohdat vesialueelle sijoittamisen sopimusmenettelystä ja maa-alueelle sijoittamisen edellytyksistä otetaan huomioon. Mikäli uutta reittiä ei maa-alueelle ole tarpeen toteuttaa, on noudattava edellä mainittua sijoituslupapäätöstä.

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Timo Lindén, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi