Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-003704
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 186
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Yksikön päällikkö

Päätös

Vs. lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvon vasen takarengas vaurioitui 25.3.2018 klo 14.50 osoitteessa Jauhokuja 4 ajettaessa ulos tonttiliittymästä, koska jalkakäytävän reunuksesta puuttui reunakivi. Hakija on vaatinut kaupunkia korvaamaan ajoneuvon renkaan korjauskuluja yhteensä 155,00 euroa.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kohdallaan olevasta tonttiliittymästä. Kyseisessä kiinteistössä toimii Myllypuron terveysasema ja sen omistaa Helsingin kaupunki. Kiinteistön isännöitsijältä saamamme tiedon mukaan paikka on käyty tarkastamassa 3.8.2018 ja paikalla on todettu yhden reunakiven puuttuvan. Puuttuva reunakivi ei ole ajoneuvojen kulkuväyläksi tarkoitetulla madalletulla kohdalla. Puuttuva osa on normaalikorkuista reunakiveystä ja noin metrin päässä madalletusta kohdasta.

Ajoneuvon kuljettajan on tieliikennelain mukaan noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan. Ajoneuvo on voitava pystyä pysäyttämään edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa. Vahingonkorvausvastuuta voidaan rajoittaa tai se voidaan evätä, jos vahingonkärsijä on itse myötävaikuttanut vahinkoon.

Kohta, josta hakija on ajanut, on erottamassa kevyenliikenteenväylää ajoradasta, eikä siitä ole tarkoitus ajaa. Hakija on kääntyessään tonttiliittymästä oikaissut niin, että ajolinja on ollut väärä. Kaupungilla ei ole tiedossa, että kyseisessä paikassa olisi sattunut muita vahinkoja, eikä puuttuvasta reunakivestä ole tullut muita ilmoituksia.

Vahingonkorvausvastuu edellyttää tuottamusta tai laiminlyöntiä. Tämän lisäksi laiminlyönnillä ja vahingolla tulee olla syy-yhteys. Edellä esitetyin perustein kaupunki katsoo, ettei vahinko ole seurausta sen laiminlyönnistä. Näin ollen kaupunki ei katso olevansa asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §, 6 luku 1 §

Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 88 §

Tieliikennelaki (267/1981) 3 §, 23 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Lisätietojen antaja

Tuuli Juntti, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 21210

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Kaisu Tähtinen
yksikön päällikkö