Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, pää- ja arkkitehtisuunnittelu, LVI-suunnittelu, Laakson yhteissairaala

HEL 2018-004100
6. / 313 §

V 10.6.2020, Laakson yhteissairaalan hankesuunnitelma

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy Helsingin kaupungin ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin yhteisenä hankkeena toteutettavan Laakson yhteissairaalan 12.2.2020 päivätyn hankesuunnitelman osaltaan siten, että hankkeen laajuus on noin 190 000 brm² ja rakentamiskustannusten arvonlisäveroton enimmäishinta on 838 000 000 euroa kustannustasossa marraskuu 2019.

Käsittely

Esteelliset: Jenni Rope
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolaki 28.1 § 5 kohta)

Asian aikana kuultavana oli hankesuunnittelupäällikkö Erja Erra. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Vastaehdotus:
Mai Kivelä: Lisäys päätökseen:

"Samalla kaupunginhallitus edellyttää suunnittelemaan psykiatrisen osastohoidon kokonaisuutta siten, että kokonaisuutena psykiatristen osastopaikkojen määrä ei hankkeen toteuttamisen seurauksena vähene."

Kannattaja: Suldaan Said Ahmed

Äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Mai Kivelän vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 13
Fatim Diarra, Mikko Kiesiläinen, Terhi Koulumies, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Jan Vapaavuori, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 2
Mai Kivelä, Suldaan Said Ahmed

Kaupunginhallitus hylkäsi Mai Kivelän vastaehdotuksen äänin 13 - 2.

Katso äänestystulos taulukkona

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Maria Nelskylä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi

Saara Kanto, hankepäällikkö, puhelin: 09 310 20277

saara.kanto@hel.fi