Vahingonkorvaus, autovaurio

HEL 2018-004119
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 137
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvaus, autovaurio

Yksikön päällikkö

Päätös

Vs. lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo vaurioitui Melartinintien ja Säveltien risteyksen kohdalla 21.2.2018 klo 9.30 ajettaessa ajoradalla olleeseen aurausvalliin. Hakija on vaatinut kaupunkia korvaamaan enimmillään 500,00 euroa ajoneuvon korjauskuluista.

Katujen kunnossapitolain mukaan kunnan tulee pitää kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.

Kunnossapitotöiden yhteydessä voi osa pysäköintikaistan pysäköintiruuduista jäädä puhdistamatta pysäköityjen ajoneuvojen takia. Lisäksi ajoradan puhdistamisen yhteydessä lumen kasaaminen ajoradan pysäköintikaistan reunaan on sallittua.

Vahinkopaikka on katuvalaistu. Yleisrajoitus päättyy ennen vahinkopaikkaa ja kadulla on kavennuksia. Kadulle, missä on myös kadunvarsipysäköintiä, on syntynyt aurausvalli pysäköityjen ajoneuvojen viereen. Kireän pakkassään vuoksi aurausvalli on jäätynyt.

Ajoneuvon kuljettajan on tieliikennelain mukaan noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Tällöin kuljettajan on erityisesti otettava huomioon tien kunto, sää, keli ja näkyvyys. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla.

Edellä olevan perusteella kaupunki ei ole laiminlyönyt katujen kunnossapitolain mukaisia velvollisuuksiaan, eikä katso olevansa asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §

Tieliikennelaki (267/1981) 3 §, 23 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Lisätietojen antaja

Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506

kymp.korvausasiat@hel.fi