Testisisältö

Valtuustoaloite, kouluille lisää vaikutusvaltaa

HEL 2018-004201
Asialla on uudempia käsittelyjä
16. / 749 §

V 28.11.2018, Valtuutettu Vesa Korkkulan aloite koulujen vaikutusvallan lisäämisestä

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että aloitteessa ehdotettu kysely toteutetaan vuoden 2019 aikana ja sen tulokset tuodaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan tietoon.

Käsittely

Esteelliset: Sami Sarvilinna

Palautusehdotus:
Anna Vuorjoki: Palautetaan valmisteluun siten, että aloitteessa ehdotettu kysely toteutetaan vuoden 2019 aikana ja sen tulokset tuodaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan tietoon ja laaditaan lautakunnan päätettäväksi toimenpideohjelma koulutason vaikutusvallan lisäämiseksi.

Kannattaja: Veronika Honkasalo

Palautusehdotus:
Pia Pakarinen: Palautetaan valmisteluun siten, että aloitteessa ehdotettu kysely toteutetaan vuoden 2019 aikana ja sen tulokset tuodaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan tietoon.

Kannattaja: Tomi Sevander

Asian käsittelyn keskeyttämisestä äänestettiin ennen keskustelun jatkamista.

Äänestys

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Anna Vuorjoen palautusehdotuksen mukaisesti

Jaa-äänet: 13
Otso Kivekäs, Terhi Koulumies, Maria Ohisalo, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Jan Vapaavuori, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 2
Veronika Honkasalo, Anna Vuorjoki

Kaupunginhallitus päätti hylätä Anna Vuorjoen palautusehdotuksen äänin 13 - 2.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi Pia Pakarisen palautusehdotuksen mukaisesti.

Katso äänestystulos taulukkona

Esittelijä

vs. kansliapäällikkö
Tuula Saxholm

Lisätietojen antaja

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 21731

maria.nyfors@hel.fi