Kilpailutus, rakennusurakka, Erottajan aukio ja ympäröivät kadut

HEL 2018-004512
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 69

Erottajan aukion rakentaminen, urakoitsijan valinta

Tekninen johtaja

Päätös

A
Tekninen johtaja päätti hyväksyä TYL SVAERJET tarjoushinnaltaan halvimman tarjouksen Erottajan aukion rakentaminen urakan töistä arvonlisäverottomaan kokonaishintaan 2 691 827 euroa.

B
Tekninen johtaja päätti oikeuttaa rakennuttaminen -palvelun käyttämään urakassa mahdollisesti esiintyviin muutostöihin sekä urakkasopimuksen perusteella mahdollisesti syntyviin muihin lisävelvoitteisiin arvonlisäverottomana enintään 300 000 euroa.

C
Tekninen johtaja päätti oikeuttaa rakennuttaminen -palvelun allekirjoittamaan hankkeeseen kohdistuvan sopimuksen sekä hankkeen vastuuhenkilön vastaanottamaan urakan.

Päätöksen perustelut

Yleistä rakennuskohteesta

Kyseessä on nykyisen Erottajan aukion muuttaminen täysin autottomaksi katuaukioksi sekä ympäröivien vilkkaasti liikennöityjen Mannerheimintien, Eteläesplanadin ja Erottajan kadun osittaisen saneerausrakentamisen.

Lisäksi työ sisältää Erottajan aukion kunnallistekniikan saneerausrakentamisen kokonaisuudessaan.

Yleisten töiden lautakunta on hyväksynyt kohteen suunnitelmat 28.3.2017.

Työt on tarkoitus aloittaa kesäkuussa 2018. Työt valmistuvat 25.10.2019 mennessä.

Kustannukset

Nyt saatu tarjous alittaa suunnittelijakonsulttien laatiman kustannusarvion noin 11 %:lla.

Tarjouspyyntömenettely

Urakan hankinnasta on jätetty avoimeen hankintamenettelyyn perustuva EU-hankintailmoitus 13.4.2018 sähköisessä tietokannassa www.hankintailmoitukset.fi.

Tarjouspyynnön mukaisesti urakoitsijaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen antanut tarjoaja. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on rakennuttajan asettamat tarjoajan soveltuvuutta koskevat vaatimuksen täyttävistä tarjouksista hinnaltaan halvin.

Rakennuttaja perustelee hankinnan jakamatta jättämistä (kokonaisurakka) sillä, että kohde rakennetaan niin sanottuna ”yhteisenä kunnallisteknisenä työmaana”, jolla on useampia tilaajatahoja ja jotka ovat yhteisellä sopimuksella sitoutuneet rakennustyössä kokonaisurakan käyttöön. Tällöin kokonaisurakan jakaminen tekisi urakkasopimuksen toteuttamisesta teknisesti liian vaikeaa.

Tarjouskilpailussa saatiin määräaikaan mennessä kolme (3) tarjousta.

Urakkatarjoukset

Rakennuttaminen -palvelu on saanut seuraavat pyytämänsä kokonaisurakkatarjoukset (tarjoushinnat on ilmoitettu verottomina):

1.
TYL SVAERJET  
2 691 827 euroa
2.
Destia Oy,  Etelä-Suomi
3 372 200 euroa
3.
Graniittirakennus Kallio Oy
3 474 000 euroa

Saadut tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia ja täyttivät rakennuttajan asettamat vaatimukset.

Lisätietojen antaja

Teemu Koivula, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39925

teemu.koivula@hel.fi

Päättäjä

Jaakko Stauffer
tekninen johtaja