Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Palomuurilaitteiston hankinta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan käyttöön

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-005592
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 21
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Palomuurilaitteiston hankinta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan käyttöön

Hallintojohtaja

Päätös

Hallintojohtaja päätti hankkia puitejärjestelyyn perustuvassa minikilpailutuksessa kaksi (2) kpl Paloalto PA-3260 -palomuurilaitteistoa 30.5.2018 päivätyn, minikilpailutuksen vertailuperusteiden mukaisesti parhaan hinta-laatusuhteen tarjonneelta Turun Tietokeskus Oy:ltä arvonlisäverottomaan kokonaishankintahintaan 90 500 euroa (alv 0%).

Hankintaan sisältyy kolmen (3) vuoden tekninen tuki ja komponenttien vaihtotuki.

Samalla hallintojohtaja päätti, että kustannukset maksetaan tietohallinnon irtaimen omaisuuden hankintamäärärahoista.

Päätöksen perustelut

Hankinnan tarkoituksena on eriyttää toimialan palveluiden tarvitsema tietoliikenne suorituskyvyllisistä ja hallinnollisista syistä omaan palomuuriin Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palomuurista.

Hankinnan kohde, tausta ja tarkoitus

Toimiala tuottaa monimuotoisia ja ketterästi käyttöönotettavia palveluita kaupunkilaisille. Tähän asti toimialan entiset virastot ovat tukeutuneet Kasvatus ja koulutus –toimialan palomuuriin, mutta uudentyyppisten palveluiden joustavan käyttöönoton, hallittavuuden sekä suorituskyvyllisten syiden vuoksi verkkoliikenne on eriytettävä omaan palomuuriin. Nyt hankittava kokonaisuus on mitoitettu toimialan nykyisen verkkoliikenteen perusteella siten, että sen kapasiteetin lasketaan riittävän vähintään viideksi vuodeksi.

Hankintamenettely

Laitteistosta sekä sen asennus- ja konfigurointityöstä järjestettiin puitejärjestelyn KL-kuntahankintojen KLKH107 Verkon laitteet - puitesopimuksen mukaisesti minikilpailutus lähettämällä tarjouspyyntö järjestelyn kaikille kolmelle osalliselle.

Määräaikaan 30.5.2018 klo 12.00 mennessä saapui yhteensä kaksi tarjousta: Dustin Finland Oy ja Turun Tietokeskus Oy. Kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön ja puitesopimuksen KLKH107 vaatimusten mukaisia.

Hankintapäätöksen vertailuperusteet

Laatua arvioitiin tarjottavien optioiden perusteella, joista kustakin sai yhden (1) pisteen. Tarjottavien optioiden tuli sisältyä tarjouksen kokonaishintaan. Hinta-laatusuhde muodostettiin siten, että hinnan painoarvo oli halvimman tarjouksen esittäjältä 12 pistettä, toiseksi halvimman 10 pistettä ja kolmanneksi halvimman osalta 8 pistettä. Eniten pisteitä saanut tarjoaja voittaa kilpailutuksen. Mikäli useampi tarjoaja olisi saanut saman pistemäärän, voittaja on toimittaja, joka sai eniten pisteitä optioista.

Laatupisteitä(optiot) sai seuraavasti:

1)
Toimittaja asentaa SFP+ liitännät laitteisiin valmiiksi. Toimittaja asentaa Rack-kiinnikkeet laitteistoihin niiltä osin, kuin se on mahdollista tehdä ennen toimitusta asiakkaalle. (1 piste)
 
 
2)
Perusasennus sisältää hallintaosoitteen (ip-osoite/osoitteet) asennuksen ja sen mahdollisesti vaatimat muut konfiguroinnit laitteistokokoonpanolle siten, että asiakas voi jatkaa omatoimisesti laitteiston asennusta tämän jälkeen. (1 piste)

Pisteytyksen yhteenveto on seuraavassa taulukossa.

Tarjoajat
Hinta
 
Laatu
 
Yhteensä
Sija
 
 
Pisteet
Pisteet
Pisteet
Pisteet
 
 
 
 
Optio
1)
Optio
2)
 
 
Dustin Finland Oy
104 380
10
1
1
12
2.
Turun Tietokeskus
  90 500
12
1
1
14
1.

Molemmat tarjouksen tehneet tarjoajat pystyvät toimittamaan optioiden 1 ja 2 lisäpalvelut, joten molemmat saavat siitä yhteensä 2 pistettä. Tarjousten vertailu osoittaa, että parhaan hinta-laatu –tarjouksen teki Turun Tietokeskus Oy.

Lisätietojen antaja

Leevi Kuokkanen, ICT-palvelupäällikkö, puhelin: 09 310 34376

leevi.kuokkanen@hel.fi

Mikko Nieminen, ICT-projektipäällikkö, puhelin: 09 310 85451

mikko.nieminen@hel.fi

Päättäjä

Kirsti Laine-Hendolin
hallintojohtaja