Testisisältö

Hoitopaikkojen lisääminen neljällä varhaiskasvatusalueella järjestämällä tiloja esiopetukselle kouluilla

HEL 2018-005627
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 21

Hoitopaikkojen lisääminen neljällä varhaiskasvatusalueella järjestämällä tiloja esiopetukselle kouluilla

Varhaiskasvatusjohtaja

Päätös

Varhaiskasvatusjohtaja päätti lisätä hoitopaikkoja, yhteensä noin 112 paikkaa, neljällä varhaiskasvatusalueella sijoittamalla esiopetusta kouluille 9.8.2018 lukien.

Päätöksen perustelut

Kaupungin hallintosäännön mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatusjohtaja päättää hoitopaikkojen määristä (15 luku 5§)

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan talousarviossa vuodelle 2018 on asetettu yhdeksi sitovaksi toiminnan tavoitteeksi toimialan yhteisen tilankäytön tehostaminen. Varhaiskasvatuksen osalta tavoitteena on, että neljä suomenkielisen esiopetuksen ryhmää käynnistyy peruskoulujen tiloissa. Sijoittamalla esiopetusta kouluille tuetaan esiopetuksen ja alkuopetuksen yhteistyötä ja vahvistetaan lapsen opinpolkua. Lisäksi tällä tavoin on mahdollista taloudellisesti lisätä varhaiskasvatusalueella hoitopaikkoja ja vastata kasvavaan palvelutarpeeseen. Talousarviossa vuodelle 2018 on tavoitteena lisätä päiväkotihoitoon paikkoja noin 1300.

Varhaiskasvatuspalvelun tarvetta ja paikkojen riittävyyttä seurataan alue- ja kaupunkitasolla. Varhaiskasvatuspalveluiden järjestäminen edellyttää, että palveluntarve ja paikkojen määrä ovat tasapainossa.

Varhaiskasvatusalueet, joilla esiopetusta sijoitetaan alueen kouluille ovat varhaiskasvatusalue 1 (Kaakkoinen), varhaiskasvatusalue 3 (Mellunkylä-Myllypuro), varhaiskasvatusalue 7 (Reijola-Munkkiniemi-Haaga-Pitäjänmäki)

Näillä kaikilla varhaiskasvatusalueilla varhaiskasvatuspalveluiden tarvitsijoita on enemmän kuin päiväkodeissa on käytössä olevia tilapaikkoja. Järjestely vapauttaa tiloja päiväkodeissa nuorempien lasten käyttöön ja mahdollistaa hoitopaikan osoittamisen lähialueelta.

Suunnitelmissa on sijoittaa:
päiväkoti Porolahden esiopetusryhmiä, 42 lasta Porolahden peruskoululle
päiväkoti Saanan esiopetusryhmiä, 21 lasta Mellunkylän ala-asteelle
päiväkoti Haagan metsäeskariryhmiä, 28 lasta Haagan peruskoululle
päiväkoti Munkkivuoren metsäeskariryhmiä, 21 lasta Munkkivuoren ala-asteelle

Suunnitelmat on valmisteltu yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuuden sekä perusopetuksen palvelukokonaisuuden kesken. Päiväkodin johtajat ja rehtorit tekevät yhteistyötä toiminnan järjestelyissä.

Kaupunkiympäristötoimiala teettää kouluille muutostöitä kesän 2018 aikana esiopetustoiminnan järjestämistä varten. Muutostöistä aiheutuvat kustannukset tarkentuvat töiden valmistuttua ja kohdennetaan varhaiskasvatukselle. Muutostyöt ovat pienimuotoisia lukuun ottamatta Mellunkylän ala-asteen tiloja, jossa esiopetukselle kunnostetaan tyhjänä oleva sivurakennus, joka on aiemmin toiminut oppilashuollon ja hammashoidon tiloina. Näissä tiloissa on myöhemmin mahdollista ottaa tilapaikkoja käyttöön vielä lisää noin 21 paikkaa.

Päiväkoti Haagan ja Munkkivuoren metsäeskariryhmissä toiminnan painopiste on monipuolisessa ulkona tapahtuvassa toiminnassa, koulujen tiloja hyödynnetään pääosin iltapäivisin muun muassa ruokailussa, lepäämisessä ja huonolla säällä toimintatilana.

Kouluilla olevien esiopetusryhmien toiminta käynnistyy 9.8.2018. Osana ryhmien toimintaa järjestetään myös esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus. Kouluilla käyttöön otettavat esiopetustilat lisäävät kyseisten päiväkotien tilapaikkoja ja tilapaikat tarkennetaan syksyllä 2018.

Asiaa on käsitelty yhteistoimintaperiaatteiden mukaisesti henkilöstön kanssa. Asiasta on tiedotettu syksyllä 2018 esiopetuksessa aloittavien lasten vanhempia.

Muutos lisää varhaiskasvatusalueiden käyttökustannuksia vuositasolla ilman lisävuokria yhteensä noin 0,9 milj. eurolla, joista henkilöstömenojen osuus on noin 0,64 milj. euroa. Toimintaan varataan käynnistämiskustannuksia kalusteita ja toimintavälineitä varten yhteensä noin 67 000 euroa.

Vuoden 2018 talousarviossa on varauduttu hoitopaikkojen lisäyksen aiheuttamiin kustannuksiin.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Esitetyt lisätilat mahdollistavat varhaiskasvatuspalvelujen järjestämistä ja palvelutarpeen turvaamisen. Lisäksi ne tukevat yhtenäisen opinpolun rakentamista esiopetuksesta perusopetukseen.

Lisätietojen antaja

Carola Harju, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 42542

carola.harju@hel.fi

Päättäjä

Satu Järvenkallas
varhaiskasvatusjohtaja