Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Valtuutettu Sameli Sivosen aloite pistorasioista kaupunkitilaan

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-006252
Asialla on uudempia käsittelyjä
17. / 17 §

Valtuutettu Sameli Sivosen aloite pistorasioista kaupunkitilaan

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi valtuutettu Sameli Sivosen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Valtuutettu Amanda Pasanen ehdotti valtuutettu Fatima Diarran kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun siten, että kaupunki selvittää mahdollisuutta pistorasioiden lisäämiseen julkisessa tilassa kaupunkiympäristölautakunnan lausunnon pohjalta.

Kuten lautakunta toteaa:
”Aloitteessa esitetään myös aurinkosähkön käyttöä lataustoimintaan. Myös lautakunta näkee tämän varteenotettavana vaihtoehtona. Markkinoilla on tähän tarkoitukseen suunniteltuja tuotteita ja niitä käyttämällä vältyttäisiin hankalilta ja kalliilta kaapelien asennuksilta sekä sähköliittymien hankkimisilta.”

Helen Oy on kesällä 2018 sijoittanut Helsinkiin ulkotiloihin viisi aurinkopaneelipenkkiä, joissa voi ladata sähköpyörän tai mobiililaitteen. Kaupunkipyöräjärjestelmä käyttää energianlähteenään tolpan avulla ylösnostettua aurinkopaneelia. Vastaavien ratkaisujen lisäämistä kaupunkitilassa ihmisten latauspisteiksi selvitetään.

Aloitteella pyrittiin selvittämään mahdollisuutta ladata pistorasioita julkisessa tilassa kaupungin elävöittämiseksi ja ihmisten sähköntarpeen tyydyttämiseksi siellä, missä ihmiset viettävät aikaa, esimerkiksi puistoissa. Kaupunginhallituksen vastaus keskittyy kuitenkin lataustarpeen tyydyttämiseen yksityisten palveluntarjoajien tiloissa, ei julkisessa tilassa. Jos haluamme elävää kaupunkia, tulee kaupungin tukea myös julkisessa tilassa ajan viettämistä.

Paikkaan sitomattoman työn määrä kasvaa nyky-yhteiskunnassa. Samaan aikaan Helsingissä on valtavasti kauniita puistoja, joissa näin aurinkoisella kesällä on mitä mahtavinta viettää aikaa. Maailman parhaassa kaupungissa kaupunkitilaa käytetään luovasti: puistoissa voi tehdä töitä tai pelata vaikkapa Pokemon Go:ta. Monet nykypäivän aktiviteetit vaativat kuitenkin sähköä, ja kannettavista laitteistamme on nopeasti akku loppu.

6 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Asia palautetaan valmisteluun siten, että kaupunki selvittää mahdollisuutta pistorasioiden lisäämiseen julkisessa tilassa kaupunkiympäristölautakunnan lausunnon pohjalta.

Jaa-äänet: 40
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Joel Harkimo, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Tapio Klemetti, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Johanna Laisaari, Otto Meri, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Mia Nygård, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Ulla-Marja Urho

Ei-äänet: 33
Alviina Alametsä, Paavo Arhinmäki, Fatim Diarra, Atte Harjanne, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Kati Juva, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Petra Malin, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Amanda Pasanen, Petrus Pennanen, Tuomas Rantanen, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Satu Silvo, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Matias Turkkila, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Tyhjä: 4
Laura Kolbe, Mika Raatikainen, Juhani Strandén, Mauri Venemies

Poissa: 8
Katju Aro, Jörn Donner, Mari Rantanen, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä

Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä.

Katso äänestystulos taulukkona

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36035

kristiina.matikainen@hel.fi