Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-007148
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 153
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus, autovaurio

Yksikön päällikkö

Päätös

Vs. lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo on vaurioitunut 3.6.2018 kello 8.45 ajettaessa Itäväylällä ajoradalla olleeseen kiveen. Hakija on esittänyt kaupungille 1 500,00 euron suuruisen korvausvaatimuksen rikkoutuneista renkaista ja vanteista.

Kunnossapitopiiristä saadun selvityksen mukaan kaupungille ei vahinkopaikalta ole tullut ilmoituksia tai palautteita irtokivistä. Vahinkopaikalla ei ajoradalla ole sellaisia rakenteita, mistä kivi olisi voinut irrota eikä väylältä ole löytynyt mitään sellaista rakenteellista vikaa joka vaatisi kunnossapidon toimenpiteitä.

Siitä, mistä ja miten kivi on ajoradalle joutunut, ei kaupungilla ole tietoa.

Ajoneuvon kuljettajan on tieliikennelain mukaan noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli ja näkyvyys sekä muut liikenneolosuhteet. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa. Ajoneuvon kuljettajan tulee varmistua siitä, että ajoneuvoa voidaan kuljettaa turvallisesti ja vahinkoja aiheuttamatta.

Katujen kunnossapito kuuluu lähtökohtaisesti kaupungille. Kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Vahingonkorvusvastuu edellyttää tuottamusta tai laiminlyöntiä.

Edellä olevan perusteella vahinko ei ole johtunut kaupungin tuottamuksesta, eikä asiassa myöskään ole tapahtunut laiminlyöntiä joten kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Lisätietojen antaja

Marjo Laine, valmistelija, puhelin: 09 310 38506

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Mikko Ravantti
vs. yksikön päällikkö