Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Radioportti, 17. Pasila, Telia Finland Oyj, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-007361
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 242

Radioportti, 17. Pasila, Telia Finland Oyj, suostumus yksityisten rakenteiden sijoittamiseksi yleiselle alueelle

Yksikön päällikkö

Päätös

Alueidenkäytön ja -valvonnan yksikön päällikkö päätti antaa Telia Finland Oyj:lle suostumuksen sijoittaa yksityisiä rakenteita (putkituksia, maakaapeleita ja kaivoja) Radioportin katualueelle.

Sijoitussuostumuksen ehdot (sijoituslupaehdot) on esitetty liitteessä.

Lisäehdot:

Kaivot on rakennettava liitteenä olevan tyyppipiirustuksen (kaapelikaivo 1) ohjeiden mukaisesti.

Alueella on työmaita ja suunnittelu on käynnissä. Suunnitelman perusteella on vähän epäselvää, että mikä osuus nyt ollaan rakentamassa. On sovitettava yhteen suunnitelmien kanssa, suunnittelun yhteyshenkilö on Harri Verkamo (puh. 09 310 37127). Jos mennään käynnissä olevalle työmaalle, on sovitettava yhteen työmaan kanssa.

Suostumuksensaajan puolesta hankkeen toteutuksesta lupa-/suostumusehtojen mukaisesti vastaa hakemuksen mukainen henkilö.

Lisätietojen antaja

Allan Nyholm, tekninen asiantuntija, puhelin: 09 310 38951

allan.nyholm@hel.fi

Päättäjä

Timo Korhonen
yksikön päällikkö

Liitteet (pdf)

2. Kaapelikaivo 1
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. LPCU kaapelisiirto uudet, Veturien ja Radiokadun risteys
Liitettä ei julkaista internetissä.
4. Sijoituslupahakemus Veturitien ja Radiokadun risteys
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.