Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry:n projektiavustushakemus

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-008385
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 51
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry:n projektiavustushakemus

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö päätti myöntää SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry:lle 1 400 euron avustuksen vuoden 2018 Drums for Peace – hankkeen kolmesta nuorisovaihdosta aiheutuviin nuorten osallistumiskustannuksiin (ei kuitenkaan hallintokuluihin tai niihin verrattaviin) menokohdalta 473000 2931500504.

Selvitys avustuksen käytöstä on toimitettava 30.9.2018 mennessä projektiavustusselvitys-lomakkeella nuorisopalveluiden kumppanuusyksikköön.

Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/avustukset/nuorisotoiminnan_avustukset/).

Päätöksen perustelut

Tapahtumat kuuluvat Drums for Peace- verkoston projekteihin, joissa ajatuksena on käyttää osallistavia taidemenetelmiä sosiaalisessa yhteydessä kasvatustyön välineenä ja edesauttaa nuorten kohtaamista ja luoda yhteyksiä eri puolille Eurooppaa. Näin myös rakennetaan siltoja eri kulttuurien välille. Yhdistys on ollut mukana verkostossa jo yksitoista vuotta ja sen mukaan nuorisovaihto on tuottanut osallistujilleen mm. erinomaista kansainvälisyyskasvatusta, kielenoppimista, sosiaalisten taitojen karttumista, rohkeutta sekä konkreettisia uusia taitoja, joita he hyödyntävät ja jakavat kotimaassa leiri- ja kerho-ohjaajina toimiessaan.

Nuorisovaihtoihin osallistuu nuoria noin kymmenestä Euroopan maasta. Hankkeessa eri maalaiset nuoret toimivat yhdessä erilaisissa työpajoissa mm. musiikin, kuvataiteen, tanssin, liikkeen, perkussioiden ja streetdancen parissa. Tänä vuonna nuoret ohjaavat Italian leirillä itse työpajoja, jotka liittyvät ihmisoikeuksiin sekä pakolaisuuteen.

Vuoden 2018 nuorisovaihdot ovat osa yhdistyksen pitkäkestoista Drums for Peace-nuorisovaihtohanketta, jonka aiempia välietappeja on myös tuettu projektiavustuksilla. Vaihtoihin osallistuu 27 osallistujaa, joista 26 on 13–28-vuotiaita helsinkiläisnuoria. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 7 000 euroa sisältäen osallistumismaksut, matkat, ylläpidon ja ohjaajapalkkiot. Tuloja saadaan 4 050 euroa ja ne koostuvat osallistumismaksuista

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö