Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, kuljetuspalvelut, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2018-008398
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 249 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Kuljetuspalvelujen hankinta

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti:

A. hyväksyä tarjouskilpailutuksen periaatteet, joilla kilpailutetaan matkapalvelujen liikennöinti seuraavalle sopimuskaudelle, sekä oikeuttaa toimialan tekemään tarjouspyyntöasiakirjoihin tarvittaessa välttämättömiä, vähäisiä muutoksia.

B. Oikeuttaa toimialajohtajan:

- tekemään hankinnasta päätöksen,
- allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset,
- päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.

Lisäksi lautakunta päätti seuraavista periaatteista ja toimenpiteistä liittyen kuljetuspalvelujen hankintaan:

- Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää tärkeänä yhdenvertaista kohtelua tolppalupien myöntämisessä. Mikäli asiakas ei saa kohtuullisessa ajassa puhelimitse yhteyttä matkapalvelukeskukseen, tulee asiakkaalle lähtökohtaisesti myöntää tolppalupa. Myös mikäli tilattu matka on kohtuuttomasti myöhässä ilmoittamatta, eikä asiakas saa yhteyttä matkapalvelukeskukseen, tulee tolppalupa myöntää. Kohtuullisena odotusaikana voidaan pitää alle 15 minuutin aikaa.

- Lautakunnalle tuodaan vuoden 2019 aikana selvitys erilaisten autotyyppien saatavuudesta sekä tilausten jonotusajoista. Lautakunta pitää tärkeänä, että kapasiteettia kasvatetaan tarpeen mukaisesti.

Lautakunnalle tuodaan samassa yhteydessä selvitys siitä, kuinka pikatilausmatkoja on myönnetty ja kuinka matkapalvelukeskus on onnistunut asiakasohjeessa määritellyissä tavoiteajoissa auton saapumiseen liittyen.

Matkapalvelukeskus seuraa nykyisin jonotusaikoja puhelimella tilattaessa. Selvityksen yhteydessä lautakunnalle raportoidaan jonotusajoista, jotka ovat ylittäneet 10 tai 15 minuuttia sekä tällaisiin tilanteisiin johtaneista syistä. Lautakunta kehottaa matkapalvelukeskusta parantamaan mahdollisuuksia seurata tarkemmin jonotusaikoja tilaustavoista riippumatta.

- Samalla lautakunta edellyttää, että sosiaali- ja terveystoimiala selvittää kuljetuspalvelun käyttämättä jättämisen syitä ja antaa selvityksen tiedoksi lautakunnalle vuoden 2019 aikana.

Käsittely

Kuljetuspalvelupäällikkö Tuomas Päivinen oli kutsuttuna asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Asiassa tehtiin seuraavat vastaehdotukset:

Vastaehdotus 1:
Jäsen Kati Juva: Lisätään palvelukuvaukseen kohdassa 9.1 Liikennöitsijät (s. 17) virkkeen "Kuljettaja huolehtii siitä, että kuljetuksissa kunnioitetaan asiakkaan yksityisyydensuojaa" jälkeen lause "Kuljettajia koskee näin ollen sama salassapitovelvollisuus kuin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä".

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi jäsen Kati Juvan vastaehdotuksen 1 yksimielisesti ilman äänestystä.

Kannattaja: jäsen Matias Pajula

Vastaehdotus 2:
Jäsen Heidi Ahola: Muutetaan palvelukuvauksen kohdassa 9.2.1 Kuljettajakoulutus (s. 18) virke "Liikennöitsijän kuljettajilleen järjestämässä koulutuksessa tulee ottaa huomioon, että kuljettajalla on palvelun perustiedot ennen kuin aloittaa työt" muotoon "Uudet kuljettajat ovat käyneet liikennöitsijän järjestämän koulutuksen ennen kuljettamisen aloittamista".

Kannattaja: jäsen Karita Toijonen

Vastaehdotus 3:
Jäsen Heidi Ahola: Lisätään palvelukuvauksen kohdassa 9.2.1 Kuljettajakoulutus (s. 17) lauseen "Kuljettajien täydennyskoulutusta tämän palvelun vaatimasta osaamisesta tulee järjestää vähintään kahden koulutuspäivän verran vuodessa jokaiselle kuljettajalle" perään lause "Liikennöitsijä kutsuu koulutustilaisuuksiin kokemusasiantuntijoita ja palvelua eri tavoin käyttäviä asiakkaita."

Kannattaja: jäsen Sandra Hagman

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi jäsen Heidi Aholan vastaehdotuksen 3 yksimielisesti ilman äänestystä.

Vastaehdotus 4:
Jäsen Tuomas Tuure: Lisätään päätösesitykseen uusi kappale: "Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää tärkeänä yhdenvertaista kohtelua tolppalupien myöntämisessä. Mikäli asiakas ei saa kohtuullisessa ajassa puhelimitse yhteyttä matkapalvelukeskukseen, tulee asiakkaalle lähtökohtaisesti myöntää tolppalupa. Myös mikäli tilattu matka on kohtuuttomasti myöhässä ilmoittamatta, eikä asiakas saa yhteyttä matkapalvelukeskukseen, tulee tolppalupa myöntää. Kohtuullisena odotusaikana voidaan pitää alle 15 minuutin aikaa."

Kannattaja: jäsen Kati Juva

Vastaehdotus 5:
Jäsen Tuomas Tuure: Lisätään päätösesitykseen uusi kohta: "Lautakunnalle tuodaan vuoden 2019 aikana selvitys erilaisten autotyyppien saatavuudesta sekä tilausten jonotusajoista. Lautakunta pitää tärkeänä, että kapasiteettia kasvatetaan tarpeen mukaisesti.

Lautakunnalle tuodaan samassa yhteydessä selvitys siitä, kuinka pikatilausmatkoja on myönnetty ja kuinka matkapalvelukeskus on onnistunut asiakasohjeessa määritellyissä tavoiteajoissa auton saapumiseen liittyen.

Matkapalvelukeskus seuraa nykyisin jonotusaikoja puhelimella tilattaessa. Selvityksen yhteydessä lautakunnalle raportoidaan jonotusajoista, jotka ovat ylittäneet 10 tai 15 minuuttia sekä tällaisiin tilanteisiin johtaneista syistä. Lautakunta kehottaa matkapalvelukeskusta parantamaan mahdollisuuksia seurata tarkemmin jonotusaikoja tilaustavoista riippumatta."

Kannattaja: jäsen Kati Juva

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi jäsen Tuomas Tuuren vastaehdotuksen 5 yksimielisesti ilman äänestystä.

Vastaehdotus 6:
Jäsen Tuomas Tuure: Lisätään palvelukuvauksen kohtaan 3.1 Matkojen yhdistely (s. 6) lause: "Työ- ja opintomatkoja ei pääsääntöisesti yhdistetä."

Kannattaja: jäsen Kati Juva

Vastaehdotus 7:
Jäsen Ahto Apajalahti: Lisätään päätösesitykseen loppuun uusi kappale: "Samalla lautakunta edellyttää, että sosiaali- ja terveystoimiala selvittää kuljetuspalvelun käyttämättä jättämisen syitä ja antaa selvityksen tiedoksi lautakunnalle vuoden 2019 aikana."

Kannattaja: jäsen Heidi Ahola

Vastaehdotus 8:
Jäsen Sakari Männikkö: Lisätään kohtaan 9.2.1 Kuljettajakoulutus (s. 18) seuraava kappale:
"Liikennöitsijä järjestää kuljettajilleen EA1-tasoisen ensiapukoulutuksen sopimuskauden alkupuolella."

Jäsen Sakari Männikön vastaehdotus 8 raukesi kannattamattomana.

Vastaehdotus 9:
Jäsen Sakari Männikkö: Muutetaan kohdan 9.6.1 Ajaminen ja avustaminen (s. 20) viimeinen kappale muotoon: "Kuljettaja avustaa asiakasta välitetyn tiedon mukaan. Hautausmaakäynneillä kuljettajan tulee avustaa asiakasta muutoinkin tilanteen vaatimalla tavalla. Kuljettaja vastaa kaikkien matkustajien turvallisuudesta koko kuljetustapahtuman, ajoneuvoon ja ajoneuvosta nousemisen sekä saattamisen aikana."

Jäsen Sakari Männikön vastaehdotus 9 raukesi kannattamattomana.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös syntyi seuraavien äänestysten pohjalta:

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 2 (jäsen Heidi Ahola)

Jaa-äänet: 6
Tapio Bergholm, Sami Heistaro, Seija Muurinen, Sakari Männikkö, Matias Pajula, Karita Toijonen

Ei-äänet: 5
Heidi Ahola, Sandra Hagman, Kati Juva, Tuomas Tuure, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 2
Ahto Apajalahti, Cecilia Ehrnrooth

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 6 -5 (tyhjää 2).

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 4 (jäsen Tuomas Tuure)

Jaa-äänet: 2
Sami Heistaro, Seija Muurinen

Ei-äänet: 10
Heidi Ahola, Tapio Bergholm, Cecilia Ehrnrooth, Sandra Hagman, Kati Juva, Sakari Männikkö, Matias Pajula, Karita Toijonen, Tuomas Tuure, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 1
Ahto Apajalahti

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi jäsen Tuomas Tuuren vastaehdotuksen äänin 10 - 2 (tyhjää 1).

3 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 6 (jäsen Tuomas Tuure)

Jaa-äänet: 3
Sami Heistaro, Seija Muurinen, Matias Pajula

Ei-äänet: 8
Heidi Ahola, Tapio Bergholm, Sandra Hagman, Kati Juva, Sakari Männikkö, Karita Toijonen, Tuomas Tuure, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 2
Ahto Apajalahti, Cecilia Ehrnrooth

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi jäsen Tuomas Tuuren vastaehdotuksen äänin 8 - 3 (tyhjää 2).

4 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Vastaehdotus 7 (jäsen Ahto Apajalahti)

Jaa-äänet: 2
Tapio Bergholm, Karita Toijonen

Ei-äänet: 11
Heidi Ahola, Ahto Apajalahti, Cecilia Ehrnrooth, Sandra Hagman, Sami Heistaro, Kati Juva, Seija Muurinen, Sakari Männikkö, Matias Pajula, Tuomas Tuure, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi jäsen Ahto Apajalahden vastaehdotuksen äänin 11 - 2.

Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksesta poikkeavan ja hyväksyttyjen vastaehdotusten mukaisen ehdotuksen.

Katso äänestystulos taulukkona

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Lisätietojen antaja

Tuomas Ikävalko, hankinta-asiantuntija, puhelin: 040 6639684

tuomas.ikavalko@hel.fi

Tuomas Päivinen, kuljetuspalvelupäällikkö, puhelin: 09 310 51991

tuomas.paivinen@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: Hankintalaki 60 § ja 138 §
2. Salassa pidettävä: Hankintalaki 60 § ja 138 §
3. Salassa pidettävä: Hankintalaki 60 § ja 138 §
4. Salassa pidettävä: Hankintalaki 60 § ja 138 §
5. Salassa pidettävä: Hankintalaki 60 § ja 138 §
6. Salassa pidettävä: Hankintalaki 60 § ja 138 §

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.