Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Pegasos potilastietojärjestelmän uuden Marevan -hoidonseurantaosion käyttöönotto

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-009078
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 32
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Pegasos potilastietojärjestelmän uuden Marevan -hoidonseurantaosion käyttöönotto

Tietohallintopäällikkö

Päätös

Tietohallintopäällikkö päätti hankkia Pegasoksen uuden Marevan –hoidonseurantaosion CGI Suomi Oy:n 24.8.2018 antaman tarjouksen T10024673 mukaisesti. Lisäksi tietohallintopäällikkö päätti hankkia em. tarjoukseen sisältyvän ylläpitopalvelun.

Samalla tietohallintopäällikkö päätti, että hankinnan arvo saa neljän käyttövuoden mukaan laskettuna olla enintään 192 750 euroa ilman arvonlisäveroa sisältäen käyttöönoton toimitusmaksun, asiantuntija-työt sekä ylläpitopalvelun vuosimaksut sekä käyttöoikeuslisenssin.

Lisäksi tietohallintopäällikkö päätti, että hankinta liitetään osaksi Pegasoksen 20.6.2000 allekirjoitettua ylläpitosopimusta 238/2000 ja sen Muutossopimusta 306929 ja toistuvaismaksut veloitetaan osana Pegasoksen ylläpitolaskutusta.

Hankintaan sovelletaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016), jäljempänä hankintalaki. Hankinta toteutetaan hankintalain nojalla teknisestä syystä suorahankintana, koska vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan (Hankintalain 40 §:n 2 momentin 2 kohta).

Edelleen tietohallintopäällikkö päätti, että hankinnan kertakustannukset ja ensimmäisen vuoden ylläpitokustannukset maksetaan vuoden 2018 atk-investointimäärärahoista ja 1.1.2019 alkaen jatkuvan palvelun kustannukset maksetaan sosiaali- ja terveystoimen atk-käyttötalouden määrärahoista.

Päätöksen perustelut

Sosiaali- ja terveystoimen Pegasos -potilastietojärjestelmän Marevan-hoidon seurantaosiota on käytetty 1.2.2009 lähtien. Toimittaja on nyt tehnyt kokonaan uuden seurantaosion, joka korvaa aiemman seurantaosion. Uusi toteutus yksinkertaistaa käytetyn lääkeannostuksen vaikutuksen seurantaa valittuun INR-tavoitetasoon. Uusi osio lisää sosiaali- ja terveystoimen lääkitystyöryhmän kannanoton mukaan potilasturvallisuutta siinä määrin, että uusi osio halutaan ottaa käyttöön.

Uudesta seurantaosiosta voidaan myös helposti lähettää INR-tulos ja Marevanin annosteluohje joko tekstiviestinä potilaan puhelimeen tai Pegasoksen sähköiseen asiointiin.

Uutta Marevan-hoidon seurantaosiota käytetään siihen saakka kunnes Helsingin sosiaali- ja terveystoimi siirtyy Apotti-järjestelmän käyttäjäksi. Apotin käyttöönottosuunnitelmassa tämä tapahtuu marraskuussa 2020.

Lisätietojen antaja

Kirsiliina Leinonen, tietohallintolääkäri, puhelin: 09 310 75489

kirsiliina.leinonen@hel.fi

Päättäjä

Petri Otranen
tietohallintopäällikkö

Liitteet (pdf)

1. T10024673_Helsinki_Tarjous_Marevan-hoidonseuranta_lisenssi
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.