Testisisältö

Haukilahdenkadun portaali, piirustusnro 6875, Vallila

HEL 2018-010075
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 46

Haukilahdenkadun ryhmitysmerkit Hämeentien risteyksessä

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö

Päätös

Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että selkeytetään kaistajärjestelyjä Haukilahdenkadulla Hämeentien risteyksessä siten, että oikealta kaistalta ajetaan oikealle ja vasemmalta kaistalta vasemmalle.

Päätöksen perustelut

Haukilahdenkadulla Hämeentien liittymässä on kaistat sekä oikealle että vasemmalle kääntyville. Saadun palautteen perusteella Haukilahdenkadulta käännytään liikennesääntöjen vastaisesti molemmilta kaistoilta oikealle, mikä aiheuttaa vaaratilanteita. Hämeentiellä pohjoisen suuntaan on periaatteessa kaksi vastaanottavaa kaistaa, mutta oikean puoleinen kaista jatkuu liittymästä pohjoiseen bussikaistana. Portaalilla vahvistetaan pakollisia kääntymissuuntia.

Kustannusennuste

Rakennukset ja yleiset alueet, Rakennuttaminen 7 000 euroa

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännössä (16 luku 6 § kohta 1) on liikenne- ja katusuunnittelupäällikön toimivallassa päättää katu- ja muulle yleiselle liikenteelle tarkoitetulla alueella merkitykseltään vähäisistä yksittäisistä liikennejärjestelyistä.

Lisätietojen antaja

Riikka Österlund, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37312

riikka.osterlund@hel.fi

Päättäjä

Reetta Putkonen
liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö