Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankesuunnitelma, liiketilat, Fredriksbergin kiinteistö, kaupunkiympäristön toimiala

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-010145
Asialla on uudempia käsittelyjä
5. / 116 §

Hankesuunnitelma, liiketilat, Fredriksbergin kiinteistö, kaupunkiympäristön toimiala

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimitiloja koskevan 1.10.2018 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 1 597,5 htm² ja arvonlisäveroton pääomitettu pääomavuokrasumma neljälle vuodelle on 1 495 260 euroa syyskuun 2018 kustannustasossa (RI 102,1 THI 180,0).

Päätös tehtiin ehdolla, että kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala hyväksyy hankkeen 1. vaiheen hankesuunnitelman ja antaa puoltavan lausunnon hankesuunnitelmasta.

Esittelijä

tekninen johtaja
Jaakko Stauffer

Lisätietojen antaja

Pia Wallin, projektiarkkitehti, puhelin: 09 310 21586

pia.wallin@hel.fi

Jarmo Raveala, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 23466

jarmo.raveala@hel.fi

Liitteet (pdf)

2. Hankesuunnitelman liitteet
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.