Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, arkeologiset tutkimukset ja kaivaustyöt, Mariankatu 3, Kruununhaka, Museovirasto

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-010381
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 56

Hankinta, arkeologiset tutkimukset ja kaivaustyöt, Mariankatu 3, Kruununhaka, Museovirasto

Tonttipäällikkö

Päätös

Tonttipäällikkö päätti tilata Museovirastolta Mariankatu 3:ssa sijaitsevan tontin 91-1-7-1 arkeologiset tutkimukset ja kaivaukset korkeintaan kahdensadansadankolmentoistatuhannen euron (213 000 e) kokonaishintaan (alv 0 %). Työ laskutetaan toteutuneiden kustannusten perusteella.

Päätöksen perustelut

Kiinteistölautakunta on 18.12.2014, 635 § antamallaan päätöksellä vuokrannut Mariankatu 3:ssa sijaitsevan tontin 91-1-7-1 1080m2 suuruisen määräalan Suomen Chabad Lubavitch ry:lle pitkäaikaisella maanvuokrasopimuksella ajalle 1.1.2015 -31.12.2044.

Vuokra-alue ja sillä sijaitsevan arvorakennus (sr) kuuluvat muinaismuistolain (17.6.1963/295) perusteella suojeltaviin kohteisiin.

Maanvuokrasopimuksen 20 § (sopimusnumero 23573) mukaan vuokralainen on velvollinen korvauksetta sallimaan lainsäädännön ja viranomismääräysten edellyttämät ja museoviranomaisen tai tämän määräämän suorittamat arkeologiset kaivaukset vuokra-alueella sekä sillä sijaitsevalla rakennuksella.

Vuokranantaja vastaa em. mainittujen lainsäädännön ja viranomaismääräysten edellyttämien arkeologisten kaivausten ja niihin liittyvien toimenpiteiden tilaamisesta sekä niistä aiheutuvista kustannuksista.

Projektin numero: 2814E01654, Verkko: 6702469, Vaihe: 5761

Tähän työhön on käytetty yhteensä 248 000 € (alv 0 %), tämä työ mukaan lukien.

Kaupunkiympäristölautakunta on 15.5.2018 (243§) päättänyt siirtää hallintosäännön 10 luvun 1 § 3 momentin 3 kohdan toimivaltansa päättää hankinnoista kaupunkiympäristötoimialan palveluiden päälliköille, siten että Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tonttipäällikön erityshankintavaltuutus alueiden rakentamiskelpoisuuteen liittyvissä hankinnoissa on 800 000 e (alv 0 %).

Lisätietojen antaja

Johanna Hytönen, ympäristösuunnittelija, puhelin: 09 310 36414

johanna.hytonen@hel.fi

Päättäjä

Sami Haapanen
tonttipäällikkö