Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Acorfin ry:n projektiavustushakemus

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-010790
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 62
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Acorfin ry:n projektiavustushakemus

Kumppanuuspäällikkö

Päätös

Kumppanuuspäällikkö päätti olla myöntämättä projektiavustusta Acorfin ry:lle 27.10.2018 Caisassa järjestettävän Kongo Yetu -tapahtuman aiheuttamiin kustannuksiin.

Hylkäysperusteet: hakija ei ole helsinkiläinen nuorisoyhdistys ja yhdistyksen hakemus on puutteellinen.

Päätöksen perustelut

Acorfin ry hakee 29.9.2018 saapuneella hakemuksellaan 2 900 euron projektiavustusta kongolaisnuorelle lokakuussa 2018 järjestettävän tapahtuman aiheuttamiin kuluihin. Yhdistys on perustettu vuonna 1999 ja sen tarkoituksena on sääntöjensä mukaisesti kehittää kongolaisten yhteisön intressejä Suomessa, vaalia kongolaisten kulttuuriperintöä ja edistää Suomessa asuvien kongolaisten viihtyvyyttä ja kotoutumista.

Hankkeessa yhdistys aikoo järjestää nuorille voimaannuttavan tapahtuman, jossa vahvistetaan omaa identiteettiä ja kotoutumisprosessia. Tapahtumassa on mm. vertaistuellinen paneelikeskustelu, muotinäytös ja kongolainen musiikkiesitys.

Yhdistyksellä 40 jäsentä, joista 25 on helsinkiläisiä 7-28-vuotiaita. Yhdistyksen menoarvio tapahtumalle on 4 710 euroa ja tuloarvio on 1 810 euroa.

Acorfin ry:lle ei voida myöntää projektiavustusta, sillä se ei ole jäsenpohjansa eikä sääntöjensä mukaan nuorisoyhdistys. Hakemus jäi puutteelliseksi, koska yhdistys ei toimittanut siltä pyydettyjä lisätietoja annettuun määräaikaan mennessä.

Lisätietojen antaja

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi

Päättäjä

Markku Toivonen
kumppanuuspäällikkö