Etsivän nuorisotyön valtionavustuksen siirto kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle

HEL 2018-011231
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 219
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Etsivän nuorisotyön valtionavustuksen siirto kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle

Hallintojohtaja

Päätös

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala siirtää kulttuuri ja vapaa-ajan toimialalle 25 435,66 euroa Etelä-Suomen aluehallintovirastolta saamaansa etsivän nuorisotyön työntekijän palkkauskuluihin kohdennettua valtionavustusta ajalta 1.1.–30.4.2018.

Päätöksen perustelut

Etsivän nuorisotyön valtionavustuksesta jääneen osuuden siirto kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle.

Helsingin kaupunki sai 4.4.2017 päivätyllä Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä (ESAVI/9505/07.03.03/2016) etsivän nuorisotyön vuoden 2017 avustusta 25 435,66 euroa. Avustus on myönnetty ensisijaisesti yhdeksän (8,75 htv) etsivän nuorisotyön työntekijän palkkauskuluihin. Avustuksen käyttöaika on 1.4.2017–30.4.2018.

1.1.2018 etsivän nuorisotyön toimeenpanovastuu siirtyi kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle. Toimeenpanovastuun myötä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan yhdeksän etsivää nuorisotyöntekijää/urasuunnitteluohjaajaa siirtyvät kulttuuri ja vapaa-ajan toimialalle.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala siirtää kulttuuri ja vapaa-ajan toimialalle 25 435,66 euroa Etelä-Suomen aluehallintovirastolta saamaansa etsivän nuorisotyön työntekijän palkkauskuluihin kohdennettua valtionavustusta ajalta 1.1.–30.4.2018. Summa maksetaan kasvatuksen ja koulutuksen hallinto- ja tukipalveluiden kehittämispalveluiden sisäiseltä tilaukselta 1480060020.

Lisäksi kasvatuksen ja koulutuksen toimiala maksaa erillisellä lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö palvelukokonaisuuden johtajan päätöksellä 55 564,34 eurolla kulttuuri ja vapaa-ajan nuorisopalveluiden etsivään nuorisotyöhön kohdennettuja kuluja. Yhteensä etsivän nuorisotyön osalta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle kohdennetaan 81 000 euroa.

Laskelma, johon summa perustuu:

AVI:lta 1.4.2017 – 30.4.2018 rahoituskaudelle 236 250 euroa, jolla pitää tuottaa 8,75 henkilötyövuotta (=105 kk) etsivää nuorisotyötä.
Yhden htvn valtionavustus = 27 000 €/vuosi, eli 2 250 €/kk.
Loput toiminnan palkkaus ja muista kuluista katetaan omarahoituksella.

Opevin/kaskon etsivät/ urasuunnitteluohjaajat:
6 urasuunnitteluohjaajaa 1.4.–31.12.2017 6 x 9 kk = 54 kk
3 urasuunnitteluohjaajaa 1.8.–31.12.2017 3 x 5 kk = 15 kk
yhteensä = 69 kk

AVIn rahoitus:
8,75 henkilötyövuodelle eli 105 kk
kaskossa toteutettu etsivää nuorisotyötä 69 kk
kuva totuttaa etsivää nuorisotyötä 36 kk
36 x 2250€/kk = 81 000 € (eli 9 hlön 1.1.–30.4.2018 valtionavustusosuus)

Lisätietojen antaja

Anna Lyra-Katz, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 86706

anna.lyra-katz@hel.fi

Päättäjä

Kati Takanen
hallintojohtaja