Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Kevytkiviainekset

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-011893
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 2

Kevytkiviainekset

Yksikönjohtaja

Päätös

Yksikönjohtaja päätti tehdä puitesopimuksen vaahtolasimurskeesta valmistetun kevytkiviaineksen hankinnasta Uusioaines Oy:n kanssa ajaksi 1.2.2019 - 31.1.2020.

Lisäksi yksikönjohtaja päätti oikeuttaa Staran osastot tekemään tilauksia sopimuskauden aikana arvonlisäverottomalta arvoltaan enintään 150 000 eurolla (alv 0 %), joka on hankinnan ennakoitu kokonaisarvo.

Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävän sopimuksen allekirjoittamisella.

Pöytäkirjanote logistiikan hankinnalle, jonka tulee huolehtia päätöksen tiedoksiannosta asianosaisille.

Päätöksen perustelut

Hankintalain 40§:n mukaan hankintayksikkö voi valita suorahankinnan, jos avoimessa tai rajoitetussa menettelyssä ei ole saatu lainkaan osallistumishakemuksia tai tarjouksia.

Kevytkiviainesten hankintaa koskevassa avoimessa menettelyssä ei saatu tarjouksia, joten suorahankinnan edellytykset täyttyvät. Tarjous pyydettiin voimassaolevan puitesopimuksen toimittajalta.

Lisätietojen antaja

Riitta Sirén, hankinta-asiantuntija, puhelin: 09 310 38930

riitta.siren@hel.fi

Päättäjä

Sami Aherva
yksikönjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Tarjous
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.