Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Johanna Lähteen tietopyyntö

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-012541
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 122

Johanna Lähteen tietopyyntö

Toimitusjohtaja

Päätös

Merkittiin, että asianajaja Johanna Lähde on 29.11.2018 pyytänyt saada Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen (HKL) ja Talgo Oy:n (11.4.2007 alkaen Transtech Oy) välillä tehdyn sopimuksen, joka koskee M100–metrojunien peruskunnostamista vuosina 2004-2009 sekä sopimukseen tehdyt mahdolliset muutokset.

Toimitusjohtaja päätti hylätä Johanna Lähteen tietopyynnön 29.11.2018, koska pyyntö koskee asiakirjoja, jotka ovat salassa pidettäviä.

Päätöksen perustelut

Viranomaisen asiakirja

Viranomaisen asiakirjalla tarkoitetaan viranomaisen hallussa olevaa asiakirjaa, jonka viranomainen tai sen palveluksessa oleva on laatinut taikka joka on toimitettu viranomaiselle asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa.

Viranomaisen laatimana pidetään myös asiakirjaa, joka on laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta, ja viranomaiselle toimitettuna asiakirjana asiakirjaa, joka on annettu viranomaisen toimeksiannosta tai muuten sen lukuun toimivalle toimeksiantotehtävän suorittamista varten.

Julkisuuslakia sovelletaan viranomaisissa työskentelevien sekä viranomaisten ja niiden lukuun toimivien yksityisten ja yhteisöjen välisiä neuvotteluja, yhteydenpitoa ja muuta niihin verrattavaa viranomaisten sisäistä työskentelyä varten laadittuihin asiakirjoihin vain, jos asiakirjat sisältävät sellaisia tietoja, että ne arkistolainsäädännön mukaan on liitettävä arkistoon.

Viranomaisen laatiman asiakirjan julkiseksi tuleminen

Julkisuuslain 6 §:n 2 momentin 8. kohdan mukaan päätös, lausunto, toimituskirja ja viranomaisen sopimusosapuolena tekemä ratkaisu sekä niiden käsittelyä varten viranomaisessa laaditut muistiot, pöytäkirjat ja muut kuin 1–3 tai 5–7 kohdassa tarkoitetut asiakirjat tulevat julkisiksi, kun päätös, lausunto, toimituskirja tai sopimus on allekirjoitettu tai sitä vastaavalla tavalla varmennettu.

Viranomaisen asiakirjan pitäminen salassa

Julkisuuslain 24 §:n 2 momentin 20-kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat myös, jollei erikseen toisin säädetä, asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa, ja kysymys ei ole kuluttajien terveyden tai ympäristön terveellisyyden suojaamiseksi tai toiminnasta haittaa kärsivien oikeuksien valvomiseksi merkityksellisistä tiedoista tai elinkeinonharjoittajan velvollisuuksia ja niiden hoitamista koskevista tiedoista.

Asian käsittely

HKL on tietopyynnön johdosta tiedustellut Transtech Oy:n kantaa tietopyynnön kohteen julkisuudesta. Lisäksi tietopyynnön kohteena olevaan sopimukseen sisältyy määräyksiä asiakirjojen salassapidosta.

HKL tietopyynnön käsittelyn ja tekemänsä kokonaisarvion perusteella katsoo, että tietopyynnön kohteena olevat asiakirjat sisältävät yksityisiä liike- ja ammattisalaisuuksia ja että asiakirjat ovat julkisuuslain 24 §:n 2 momentin 20-kohdan mukaan salassa pidettäviä.

Lisätietojen antaja

Heidi Turpela, lakimies, puhelin: 09 310 21537

heidi.turpela@hel.fi