Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Tilojen vuokraus Liikuntamyllystä Myllypuron elintarvikeapu ry:lle

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-012633
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 71

Tilojen vuokraus Liikuntamyllystä Myllypuron elintarvikeapu ry:lle

Liikuntapaikkapäällikkö

Päätös

Liikuntapaikkapäällikkö päätti vuokrata Myllypuron elintarvikeapu ry:lle Helsingin 45. kaupunginosassa (Vartiokylä/ Myllypuro) sijaitsevan Liikuntamylly -nimisen kiinteistön toisessa kerroksessa olevan noin 26 m²:n suuruisen tilan elintarvikkeiden säilyttämiseen ja Liikuntamyllyn ensimmäisessä kerroksessa itäpäädyssä olevan 247 m²:n suuruisen tilan elintarvikkeiden jakelua varten. Tilat vuokrataan ajalle 1.1. - 31.12.2019.

Vuokra molemmista tiloista sähkökuluineen on 440,00 euroa kuukaudessa (alv. 0 %). Vuokraan ei lisätä arvonlisäveroa, sillä vuokralainen ei ole arvonlisäverovelvollinen. Mikäli vuokralaisen arvonlisäverovelvollisuus muuttuu vuokraan lisätään voimassa oleva arvonlisävero, joka vuonna 2018 on 24 %.

Muut sopimukseen liittyvät ehdot on kirjattu liitteenä olevaan vuokrasopimusluonnokseen.

Kaupunki ei vastaa vuokralaiselle aiheutuneista kustannuksista, mikäli päätös oikaisuvaatimuksen, kunnallisvalituksen tai ylemmän toimielimen päätöksen johdosta muuttuu tai kumoutuu.

Lisätietojen antaja

Risto Hietanoro, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 87827

risto.hietanoro@hel.fi

Arja Eloranta, hallintosihteeri, puhelin: 09 310 87902

arja.eloranta@hel.fi