Avustuksen myöntäminen, kaupunginkanslia, asukasosallisuuden pienavustukset vuonna 2019

HEL 2019-000489
§ 24

Laajasalo – Degerö Seura ry:n asukasosallisuuden pienavustushakemus

Viestintäjohtaja

Päätös

Viestintäjohtaja päätti myöntää Laajasalo – Degerö Seura ry:lle asukasosallisuuden pienavustusta 3 000 euroa asukasosallisuutta edistävän viestinnän kehittämishankkeeseen.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunginhallitus päätti 25.6.2018 (§ 460), että kaupunginkanslian viestintäjohtaja päättää asukasosallisuuden pienavustusten myöntämisestä, jos haettu avustus on enintään 3 000 euroa. Pienavustuksen myöntämisessä on tarkoituksenmukaista pyrkiä päätöksenteon nopeuteen ja ketteryyteen, sekä mahdollistaa matalan kynnyksen reagointi kaupunkiyhteisöstä nouseviin tarpeisiin.

Pienavustusta voidaan myöntää asukasosallisuuden kriteerit täyttäviin ja yleis- ja toiminta-avustuslajien mukaisiin alkaviin hankkeisiin ja toimintaan tai kertaluonteisiin lyhyen aikavälin projekteihin. Asukasosallisuuden yleisavustuksia kohdennetaan muiden kuin kaupungin ylläpitämien asukastilojen ylläpitämiseen ja toiminnan koordinointiin. Asukasosallisuuden toiminta-avustuksia kohdennetaan alueellisten yhteistyö- ja vaikuttamisrakenteiden koordinointiin ja kehittämiseen, yhteisöllisesti ja osallistavin menetelmin tuotetun alueellisen tiedonkulun parantamiseen sekä alueellista osallistumista ja vaikuttamista parantavien menetelmien ja mallien kehittämiseen ja kokeiluun.

Lisäksi asukasosallisuuden avustuskriteereiden mukaan avustettavan toiminnan tavoitteena tulee olla asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien, yhteisöllisyyden sekä alueen viihtyisyyden parantaminen. Avustettavan toiminnan tulee edistää asukkaiden ja kaupungin välistä yhteistyötä, asukkaiden osallisuutta suunnitteluun ja päätöksentekoon sekä tarjota asukkaille vaikuttamismahdollisuuksia oman lähiympäristönsä elävöittämiseksi ja viihtyisyyden parantamiseksi.

Laajasalo – Degerö Seura ry on hakenut 3 000 euroa asukasosallisuutta edistävän viestinnän kehittämishankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on kehittää seuran viestintäkanavia ja niiden sisältöjä niin, että ne muodostavat tehokkaat työkalut alueen yhteisöllisyyden ja asukasosallisuuden lisäämiseen ja vahvistamiseen. Hankkeeseen sisältyy seuran verkkosivujen kehittäminen käyttäjäystävällisemmäksi, sähköisen ilmoitustaulun vuokraus paikallistoimijoiden käyttöön sekä Laajasalo eilen, tänään ja huomenna -videoprojektin sisällön päivitys. Projektin tekemiseen osallistetaan myös seuran ulkopuolisia alueen asukkaita muun muassa haastatteluin ja muun materiaalin keruun osalta. Pienavustusta haetaan verkkosivujen kehittämisen asiantuntijapalveluihin, sähköisen ilmoitustaulun vuokraamiseen ja asentamiseen sekä videoprojektin lisämateriaalin kuvaamiseen ja editointiin.

Laajasalo – Degerö Seura ry:n pienavustushakemus kohdentuu asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien kehittämiseen ja osallistavin menetelmin tuotetun alueellisen tiedonkulun parantamiseen. Hakemus täyttää asukasosallisuuden avustuskriteerit.

Lisätietojen antaja

Anu Markkola, vuorovaikutussuunnittelija, puhelin: 09-310 36547

anu.markkola@hel.fi

Päättäjä

Liisa Kivelä
viestintäjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Asukasosallisuuden_pienavustushakemus_Laajasalo_-_Degerö_Seura_ry
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.