Hoitopaikkojen lisääminen, varhaiskasvatus- ja esiopetusalue 6, Kaarela-Pohjoinen

HEL 2019-001512
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 7

Varhaiskasvatuspaikkojen lisääminen varhaiskasvatus- ja esiopetusalueelle 6 varhaiskasvatusyksikkö Veräjämäki-Pikku-Veräjän yhteyteen

Varhaiskasvatusjohtaja

Päätös

Varhaiskasvatusjohtaja päätti hyväksyä 30 hoitopaikan lisäämisen
varhaiskasvatus ja esiopetusalueelle 6, varhaiskasvatusyksikkö Veräjämäki-Pikku-Veräjän yhteyteen, osoitteeseen Suonionkatu 7, 00510 Helsinki, 4.2.2019 lukien.

Päätöksen perustelut

Kaupungin hallintosäännön mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatusjohtaja päättää hoitopaikkojen määristä (15 luku 5§)

Varhaiskasvatus ja esiopetus alueella 6 (Kaarela-Pohjoinen) varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen hakevien lasten määrä on suurempi kuin alueella käytössä olevat paikat. Väestöennusteen mukaan koko varhaiskasvatus- ja esiopetusalueen 1-6 vuotiaiden lasten määrä lisääntyy vuosina 2018-28 noin 900 lapsella, erityisesti kasvua on Kuninkaantammen, Honkasuon ja Oulunkylän alueilla. Luku ei sisällä Maunulanpuiston väestönkasvua.

Varhaiskasvatuspalvelun tarvetta ja paikkojen riittävyyttä seurataan alue- ja kaupunkitasolla. Varhaiskasvatuspalveluiden järjestäminen edellyttää, että palveluntarve ja paikkojen määrä ovat tasapainossa.

Suonionkadun tiloja suunnitellaan pikaiseen tilatarpeeseen väliaikaiseen käyttöön, ja niitä hyödynnetään myös varhaiskasvatus- ja esiopetusalue 7:n palvelutarpeeseen. Läntisen ja pohjoisen suurpiirin alueelle haetaan lisätilaratkaisuja mahdollisimman pikaisesti. Lisäksi pohjoiselle alueelle on valmistumassa päiväkoti Suursuo kesäksi 2020. Läntisellä alueella valmistuu syksyllä 2019 päiväkoti Lapinmäki ja vuoden lopussa päiväkoti Aada. Valmistuessaan nämä lisäävät alueen varhaiskasvatuspaikkoja.

Suunnitelmissa on ottaa varhaiskasvatus- ja esiopetustoiminnan käyttöön tiloja noin 30 lapselle osoitteessa Suonionkatu 7. Tilat ovat olleet aiemmin käytössä varhaiskasvatuksen väistötilana ja ovat nopeasti käyttöönotettavissa. Varhaiskasvatukselle tuleva tila 292 m2, otetaan käyttöön 4.2.2019 alkaen. Ulkoilun on suunniteltu tapahtuvan lähellä sijaitsevassa leikkipuisto Linjassa, ulkoilupaikkoina hyödynnetään myös lähialueen puistoja.

Hallinnollisesti toiminta liitetään varhaiskasvatusyksikkö Veräjämäki-Pikku-Veräjään. Käyttöönotettava lisätila lisää varhaiskasvatusyksikön tilapaikkoja 30:llä. Lisätilojen tarvetta arvioidaan vuosittain.

Asia on käsitelty yhteistoimintaperiaatteiden mukaisesti henkilöstön kanssa. Asiasta on tiedotettu uusiin tiloihin valittavien lasten vanhempia.

Kaupunkiympäristötoimialan tarkentaa vielä tilojen vuokrakustannuksia. Alustava arvio on noin 20 euroa/m2, eli noin 6000 euroa kuukaudessa. Käyttömenot ilman vuokrakustannuksia ovat noin 385 000 euroa vuodessa, josta henkilöstömenojen osuus on noin 165 000 euroa. Toiminnan käynnistämiskustannukset ovat noin 20 000 euroa, tämä ei sisällä tietohallinnon hankintoja.

Vuoden 2019 talousarviossa on varauduttu hoitopaikkojen lisäyksen aiheuttamiin kustannuksiin.

Vaikutusten arviointi

Esitetyt lisätilat mahdollistavat pohjoisen ja läntisen varhaiskasvatuspalvelujen järjestämistä ja palvelutarpeen turvaamisen, kunnes alueille saadaan käyttöön päiväkotipaikkoja.

Lisätietojen antaja

Carola Harju, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 42542

carola.harju@hel.fi

Päättäjä

Satu Järvenkallas
varhaiskasvatusjohtaja