Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Palkkion maksu kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla, OECD sosiaalisten ja emotionaalisten taitojen -tutkimuksen koulukohtaisesta koordinoinnista

HEL 2019-001852
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 67

Palkkio OECD Sosiaalisten ja Emotionaalisten taitojen -tutkimuksen koulukohtaisesta koordinoinnista

Ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtaja

Päätös

Ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtaja päätti jakaa palkkion OECD Sosiaalisten ja emotionaalisten taitojen –tutkimuksen koulukohtaisesta koordinoinnista liitteenä olevan taulukon mukaisesti. Palkkiot ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden osalta ovat yhteensä 2 015 euroa.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupunki on mukana OECD:n käynnistämässä kansainvälisessä tutkimus- ja kehittämishankkeessa, jossa tarkastellaan sosiaalisia ja emotionaalisia taitoja ja niiden merkitystä oppimistuloksiin (HEL 2018-003718).

Tutkimuksen esitutkimus toteutettiin otoskouluissa marraskuussa 2018 ja varsinainen tutkimus marraskuussa 2019. Tutkimus edellytti erityistä valmistelutyötä, joka sovittiin koulun nimeämän koulukoordinaattorin tehtäväksi (1-2 koulukoordinaattoria jokaisessa otantaan kuuluvassa koulussa). Valmistelutyön määrä riippui koulukohtaisen otoksen koosta. Korvaus maksetaan otoskoon perusteella. Kokonaiskorvaus on 65/130/260/300 euroa otoskokoon perustuen.

Lisätietojen antaja

Mette Ranta, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 26361

mette.ranta@hel.fi

Satu Gripenberg, arviointiasiantuntija, puhelin: 09 310 82326

satu.gripenberg@hel.fi

Päättäjä

Niclas Grönholm
direktören för svenska servicehelheten

Liitteet (pdf)

1. Koordinaattorikorvaus palkkiot SVES
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.