Vahingonkorvaus, autovaurio, 14.2.2019, Pirkkolan urheilupuisto parkkipaikka

HEL 2019-002828
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 21

Vahingonkorvausvaatimus koskien autovauriota

Liikuntajohtaja

Päätös

Vs. liikuntajohtaja päätti hyväksyä ********** vahingonkorvausvaatimuksen koskien autovahinkoa enintään 743,20 euron suuruisena.

Päätöksen perustelut

Vahingonkärsijä on valtakirjalla valtuuttanut toisen henkilön puolestaan tekemään vahingonkorvausvaatimuksen koskien autovahinkoa. Vaatimuksen mukaan vahingonkärsijän auto oli vaurioitunut 14.2.2019 Pirkkolan urheilupuiston parkkipaikalla, koska se oli ajanut kuoppaan. Vaatimuksen mukaan auton iskunvaimentimet ja jouset olivat hajonneet tapahtumassa. Hakija on vaatinut korvausta auton korjauskustannuksista yhteensä 743,20 euroa.

Vahingonkorvausoikeudessa lähtökohtana on, että jokainen joutuu kantamaan kärsimänsä vahingon haitalliset seuraukset itse, ellei jokin erityinen perusta oikeuta korvauksen saamiseen toiselta. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen.

Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan selvityksen mukaan ko. alueella on ollut lumesta aiheutuneita kuoppia. Näin ollen Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntapalvelukokonaisuus ei ole asianmukaisesti huolehtinut velvoitteestaan estää vahingon tapahtuminen. Hakija on toimittanut selvityksen auton vauriotarkastuksesta sekä laskun ja kuitin auton korjauksesta, yhteensä 743,20 euroa.

Lisätietojen antaja

Jyrki Inkinen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 87904

jyrki.inkinen@hel.fi

Greta Hämäläinen, ma. lakimies, puhelin: 09 310 21660

greta.hamalainen@hel.fi

Päättäjä

Petteri Huurre
vs. liikuntajohtaja