Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Tutkimuslupa, SOTE-SILTA -hankkeen arviointitutkimus

HEL 2019-003344
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 194
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Tutkimusluvan täydennys tutkimukseen "SOTE-SILTA -hankkeen arviointi"

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Päätös

Sosiaali- ja terveystoimialan johtaja päätti myöntää täydentävän tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle "SOTE-SILTA –hankkeen arviointi" (arviointitutkimus). Tutkimukselle on myönnetty tutkimuslupa 25.3.2019, jossa mainitut ehdot koskevat myös tätä tutkimuslupaa. Tutkimuksen yhteyshenkilö on henkilöstösuunnittelija ********** Tutkimuslupa on voimassa 31.12.2021 saakka.

Päätöksen perustelut

Hanke on saanut jatkoaikaa Covid-19 pandemian takia. Pandemia keskeytti opiskelijoiden suunniteltuja harjoittelujaksoja sekä tiedonkeruun keväällä 2020. Täydentävä tutkimuslupa mahdollistaa tiedonkeruun jatkamisen sekä hankkeen arviointitutkimuksen toteuttamisen.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen 8.5.2018 § 134 mukaan sosiaalihuollon asiakirjojen ja terveydenhuollon potilasasiakirjojen antamisesta päättää sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja (useampaa palvelukokonaisuutta koskevat tutkimukset).

Lisätietojen antaja

Mari Riila, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 46595

mari.riila@hel.fi

Päättäjä

Juha Jolkkonen
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Liitteet (pdf)

1. Tutkimuslupahakemus 11.3.2019, jatkoaikapyyntö 21.10.2020
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Päätös tutkimuslupahakemuksista 25.3.19
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.