Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Tietopyyntö, Länsimetro Oy:n hallituksen pöytäkirjat vuosilta 2015 ja 2016, Helsingin Sanomat

HEL 2019-003940
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 72

Tietopyyntö Länsimetro Oy:n hallituksen pöytäkirjoista vuosilta 2015 ja 2016

Kansliapäällikkö

Päätös

Kansliapäällikkö päätti, että tietopyytäjän pyytämiä Länsimetro Oy:n hallituksen vuosien 2015 ja 2016 kokouspöytäkirjoja ei luovuteta, koska kaupungin hallussa ei ole pyydettyjä asiakirjoja.

Päätöksen perustelut

Tietopyyntö

Tietopyytäjä ********** on pyytänyt saada Länsimetro Oy:n hallituksen pöytäkirjat vuosien 2015 ja 2016 ajalta. Tietopyytäjä on pyytänyt saada asian ratkaisusta valituskelpoisen päätöksen, mikäli pyyntöä ei voida toteuttaa.

Viranomaisen asiakirja

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei laissa erikseen toisin säädetä. Jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta, joka on julkinen.

Julkisuuslaissa tarkoitettuja viranomaisia ovat muun muassa kunnalliset viranomaiset. Mitä viranomaisesta säädetään, koskee myös lain tai asetuksen taikka lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista tehtävää hoitavia yhteisöjä, laitoksia, säätiöitä ja yksityisiä henkilöitä niiden käyttäessä julkista valtaa.

Julkisuuslain mukaan viranomaisen asiakirjalla tarkoitetaan viranomaisen hallussa olevaa asiakirjaa, jonka viranomainen tai sen palveluksessa oleva on laatinut taikka joka on toimitettu viranomaiselle asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa.

Viranomaisen laatimana pidetään myös asiakirjaa, joka on laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta, ja viranomaiselle toimitettuna asiakirjana asiakirjaa, joka on annettu viranomaisen toimeksiannosta tai muuten sen lukuun toimivalle toimeksiantotehtävän suorittamista varten.

Viranomaisen asiakirjana ei pidetä muun muassa viranomaisen palveluksessa olevalle tai luottamushenkilölle hänen muun tehtävänsä tai asemansa vuoksi lähetettyä kirjettä tai muuta asiakirjaa.

Pyydettyjen tietojen luovuttaminen

Helsingin kaupunki omistaa 15,6 prosenttia Länsimetro Oy:n osakkeista. Länsimetro Oy ei ole julkisuuslaissa tarkoitettu viranomainen, eikä se hoida lain tai asetuksen taikka lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista tehtävää eikä se käytä julkista valtaa.

Vuosien 2015 ja 2016 aikana Helsingin kaupunki nimesi voimassaolleen osakassopimuksen perusteella kaksi henkilöä Länsimetro Oy:n hallitukseen. Hallituksen silloiset kaupungin nimeämät viranhaltijataustaiset jäsenet ovat saaneet yhtiön hallituksen vuosien 2015 ja 2016 pöytäkirjat haltuunsa. Pöytäkirjat on toimitettu hallituksen jäsenille nimenomaan hallitusjäsenyyden perusteella, ei heidän virka-asemansa perusteella. Hallituksen kokousten pöytäkirjoja ei ole toimitettu Helsingin kaupungille myöskään millään muulla tavalla, joten kaupungilla ei ole pyydettyjä asiakirjoja hallussaan.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun 2018:164 mukaan julkisuuslain mukainen oikeus saada tieto asiakirjasta koskee laissa lähemmin yksilöityjen viranomaisten, toimielinten ja muiden julkista valtaa käyttävien tahojen hallussa olevia, lain perusteella viranomaisen asiakirjoiksi määriteltyjä asiakirjoja. Tiedonsaantioikeutta ei siten ole perustettu viranomaisen tai muun tahon toiminnan käsitteen varaan.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan julkisuuslakia ei sovelleta kunnan omistamiin yhtiöihin, elleivät ne hoida julkista tehtävää ja käytä julkista valtaa. Länsimetro Oy ei ole sellainen julkisuuslaissa tarkoitettu viranomainen tai muu taho, jonka hallussa oleviin asiakirjoihin niitä siltä pyydettäessä sovellettaisiin julkisuuslakia.

Länsimetro Oy:n vuosien 2015 ja 2016 hallituksen pöytäkirjat eivät ole julkisuuslaissa tarkoitettuja viranomaisen asiakirjoja, sillä niitä ei ole toimitettu Helsingin kaupungille, eikä niiden julkisuuteen sovelleta julkisuuslain säännöksiä. Helsingin kaupungilla ei myöskään ole julkisuuslakiin perustuvaa velvoitetta pyytää hallituksen vuosien 2015 ja 2016 hallituksen pöytäkirjoja Länsimetro Oy:ltä.

Lisätietojen antaja

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 09 310 25472

atte.malmstrom@hel.fi

Päättäjä

Sami Sarvilinna
kansliapäällikkö
Marko Karvinen
vs. rahoitusjohtaja