Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2019-2020

HEL 2019-004408
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 124
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Helsingin Kristillisen Koulun Kannatusyhdistys ry:lle maksettavan perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksen oikaiseminen lukuvuodelle 2019 – 2020

Hallintopäällikkö

Päätös

Hallintopäällikkö päätti tarkistaa 12.6.2019 (§ 41) tehtyä päätöstä siten, että Helsingin Kristillisen Koulun Kannatusyhdistys ry:n perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustus 20.9.2019 oppilastilanteen mukaisesti lukuvuodelle 2019 - 2020 on 21.000 euroa.

Helsingin Kristillisen Koulun Kannatusyhdistys ry:lle on elokuussa 2019 maksettu 2.250 euroa.

Samalla hallintopäällikkö päätti, että Helsingin Kristillisen Koulun Kannatusyhdistys ry:lle maksetaan jäljellä oleva 18.750 euron iltapäivätoiminnan avustus lukuvuoden 2019 - 2020 jäljellä olevissa avustuserissä seuraavasti:

Lokakuu 2019: 6.250 euroa

Tammikuu 2020: 6.250 euroa

Maaliskuu 2020: 6.250 euroa

Päätöksen perustelut

Avustusperiaatteiden mukaisesti järjestökohtainen avustussumma tarkistetaan 20.9.2019 oppilastilanteen mukaisesti.

Helsingin Kristillisen Koulun Kannatusyhdistys ry:n oppilasmäärä 20.9.2018 tarkistuksen jälkeen on 24, joka on 12 laskennallista oppilasta enemmän kuin haettu. Oppilasmäärän muutoksen vuoksi avustussumma nousee 12.000 euroa. Keväällä Helsingin Kristillisen Koulun Kannatusyhdistys ry:lle on myönnetty enintään haettu summa. Lisäavustuksena maksetaan 12 oppilaan laskennallinen avustussumma.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on päättänyt 7.5.2019 (§ 146) perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksista lukuvuodelle 2019 - 2020. Samalla kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti valtuuttaa hallintopäällikön tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

Helsingin Kristillisen Koulun Kannatusyhdistys ry on toimittanut kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle kaikki tarvittavat avustushakemuksen liitteet.

Lisätietojen antaja

Hanna Keränen, laskentasuunnittelija, puhelin: 09 310 86338

hanna.keranen@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, palveluvastaava, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Päättäjä

Marko Enberg
hallintopäällikkö