Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2019-2020

HEL 2019-004408
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 90
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Skidit liikkuu ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2019 – 2020 syyslukukaudelle

Päätös

Hallintopäällikkö päätti, että Skidit liikkuu ry:lle myönnetään harkinnanvaraista lisäavustusta perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan 15.000 euroa lukuvuoden 2019 - 2020 syyslukukaudelle. Lisäavustus tullaan maksamaan syksyn 2019 aikana yhdessä erässä.

Harkinnanvarainen lisäavustus maksetaan tililtä 473000 1480600089 146043.

Päätöksen perustelut

Skidit liikkuu ry on hakenut lukuvuodelle 2019 – 2020 perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan harkinnanvaraista lisäavustusta erityisen tuen resursseihin yhteensä 15.000 euroa 19.8.2019 päivätyllä sähköisellä hakemuksella 1916356.

Koululaisten iltapäivätoiminnan yksikkö puoltaa harkinnanvaraisen lisäavustuksen myöntämistä yhteensä 15.000 euroa lukuvuoden 2019 - 2020 syyslukukaudelle kahden erityisen tuen lisäohjaajaresurssiin. Lisäavustus osoitetaan Paloheinän ja Aurinkolahden iltapäivätoiminnan ryhmien henkilöstökuluihin.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 7.5.2019 (§ 146) päättänyt perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2019 - 2020. Samalla kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti valtuuttaa hallintopäällikön tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

Päättäjä

Nimi
Marko Enberg

Titteli
Hallintopäällikkö

Lisätietojen antaja

Nimi
Hanna Keränen

Titteli
Laskentasuunnittelija