Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2019-2020

HEL 2019-004408
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 18
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Kielteinen lisäavustuspäätös Perhekeskus Maria ry:lle perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuodelle 2019 – 2020

Hallintopäällikkö

Päätös

Hallintopäällikkö päätti, että Perhekeskus Maria ry:lle ei myönnetä perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan lisäavustusta lukuvuodelle 2019 – 2020 koska Perhekeskus Maria ry:lle ei ole myönnetty toiminta-avustusta iltapäivätoimintaan lukuvuodelle 2019-2020.

Päätöksen perustelut

Perhekeskus Maria ry on hakenut lukuvuoden 2019 – 2020 perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lisäavustusta 3.700 euroa avustusta 1.2.2019 päivätyllä sähköisellä avustushakemuksella 1774246.

Perusopetuslain mukaista koululaisten iltapäivätoimintaa koordinoi kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatus ja esiopetus palvelukokonaisuuden koululaisten iltapäivätoiminta yksikkö. Perhekeskus Maria ry ei ole hakenut toiminta-avustusta perusopetuslain mukaiseen iltapäivätoimintaan lukuvuodelle 2019-2020.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 7.5.2019 (§ 146) päättänyt perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2019 - 2020. Samalla kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti hallintopäällikön tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

Lisätietojen antaja

Hanna Keränen, laskentasuunnittelija, puhelin: 09 310 86338

hanna.keranen@hel.fi

Päättäjä

Marko Enberg
hallintopäällikkö