Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2019-2020

HEL 2019-004408
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 165
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Jamkicks Oy:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2019 – 2020 syyslukukaudelle

Hallintopäällikkö

Päätös

Hallintopäällikkö päätti, että Jamkicks Oy:lle myönnetään harkinnanvaraista lisäavustusta perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan 9.000 euroa lukuvuoden 2019 - 2020 syyslukukaudelle. Lisäavustus tullaan maksamaan syksyn 2019 aikana seuraavasti:

Lokakuu 2019: 4.500 euroa

Joulukuu 2019: 4.500 euroa

Harkinnanvarainen lisäavustus maksetaan tililtä 473000 1480600089 146026.

Päätöksen perustelut

Jamkicks Oy on hakenut lukuvuodelle 2019 – 2020 perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan harkinnanvaraista lisäavustusta erityisen tuen resursseihin yhteensä 9.000 euroa 8.10.2019 päivätyllä sähköisellä hakemuksella 1955489.

Koululaisten iltapäivätoiminnan yksikkö puoltaa harkinnanvaraisen lisäavustuksen myöntämistä yhteensä 9.000 euroa lukuvuoden 2019 - 2020 syyslukukaudelle kahden erityisen tuen lisäohjaajaresurssiin. Lisäavustus osoitetaan Auringonpilkun ja Hertsikan iltapäivätoiminnan henkilöstökuluihin.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 7.5.2019 (§ 146) päättänyt perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2019 - 2020. Samalla kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti valtuuttaa hallintopäällikön tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

Lisätietojen antaja

Hanna Keränen, laskentasuunnittelija, puhelin: 09 310 86338

hanna.keranen@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, palveluvastaava, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Päättäjä

Marko Enberg
hallintopäällikkö