Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Avustuksen myöntäminen, koululaisten iltapäivätoiminnan avustukset lukuvuodelle 2019-2020

HEL 2019-004408
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 104
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Pilke päiväkodit Oy:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2019 – 2020 syyslukukaudelle

Hallintopäällikkö

Päätös

Hallintopäällikkö päätti, että Pilke päiväkodit Oy:lle myönnetään harkinnanvaraista lisäavustusta perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan 15.000 euroa lukuvuoden 2019 - 2020 syyslukukaudelle. Lisäavustus tullaan maksamaan syksyn 2019 aikana seuraavasti:

Syyskuu 2019: 7.500 euroa

Marraskuu 2019: 7.500 euroa

Harkinnanvarainen lisäavustus maksetaan tililtä 473000 1480600089 146039.

Päätöksen perustelut

Pilke päiväkodit Oy on hakenut lukuvuodelle 2019 – 2020 perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan harkinnanvaraista lisäavustusta erityisen tuen resursseihin yhteensä 15.000 euroa 19.8.2019 päivätyillä sähköisillä hakemuksilla 1916788 ja 1916793.

Koululaisten iltapäivätoiminnan yksikkö puoltaa harkinnanvaraisen lisäavustuksen myöntämistä yhteensä 15.000 euroa lukuvuoden 2019 - 2020 syyslukukaudelle kahden erityisen tuen lisäohjaajaresurssiin. Lisäavustus osoitetaan Oulunkylän ja Vartiokylän iltapäivätoiminnan henkilöstökuluihin.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 7.5.2019 (§ 146) päättänyt perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2019 - 2020. Samalla kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti valtuuttaa hallintopäällikön tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

Lisätietojen antaja

Hanna Keränen, laskentasuunnittelija, puhelin: 09 310 86338

hanna.keranen@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, palveluvastaava, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Päättäjä

Marko Enberg
hallintopäällikkö