Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankinta, Perhekeskuksen mobiilisovelluksen konseptointi, Sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2019-004735
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 19
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Mobiilisovelluksen konseptoinnin hankinta

Tietohallintopäällikkö

Päätös

Tietohallintopäällikkö päätti hankkia perhekeskuksen mobiilisovelluksen konseptoinnin ja allekirjoittaa siihen liittyvän sopimuksen Accenture Oy:n kanssa. Lisäksi tietohallintopäällikkö päätti, että hankinnan kokonaiskustannus saa olla enintään 24 900 euroa ilman arvonlisäveroa.

Hankintaa ei tarvitse kilpailuttaa, koska hankinta on alle kansallisen kynnysarvon, järjestettävän tarjouskilpailun kustannukset ylittäisivät kilpailuttamisesta saatavan hyödyn ja hankinnan kohteen hintataso on tiedossa suoritetun hintatiedustelun johdosta.

Tietohallintopäällikkö päätti lisäksi, että hankinta rahoitetaan tietohallinnon digitaaliseen kehittämiseen varatuista määrärahoista.

Päätöksen perustelut

Hankinnan tarve perustuu toimialan digitalisaation vahvistamiseen, jota edellytetään yhä kasvavien sähköisten palvelujen sekä tulevan Apotti-järjestelmän käyttöönoton myötä.

Lisätietojen antaja

Ulla Tyyskä, kehittämispäällikkö, puhelin: 09 310 42210

ulla.tyyska@hel.fi

Päättäjä

Petri Otranen
tietohallintopäällikkö