Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Vahingonkorvaus, henkilövahinko, 12.1.2019, Humalistonkadun ja Töölönkadun risteys

HEL 2019-005199
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 187
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus, liukastuminen

Yksikön päällikkö

Päätös

Lakipalvelut-yksikön päällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan hakija on liukastunut 12.1.2019 klo 13.05 Humalistonkadun ja Töölönkadun risteyksessä sijaitsevan Korjaamon edessä. Vaatimuksen mukaan rännistä oli valunut vettä jalkakäytävälle ja se oli muodostanut jäisen polanteen, joka oli hiekoittamaton. Tästä ei myöskään ollut mitään varoitusmerkkiä. Sekä suojatie että kävelytie olivat vaatimuksen mukaan peilijäässä. Hakija on esittänyt kaupungille vielä yksilöimättömän vahingonkorvausvaatimuksen.

Kunnossapitolaki edellyttää kaupunkia pitämään kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten jalankulun, tarpeet.

Kunnossapitolain mukaan kunta voi antaa tarkempia määräyksiä siitä, miten kadun ja yleisten alueiden kunnossapito talvella, muu kunnossapito sekä puhtaanapito on laissa asetetut velvollisuudet ja paikalliset olot huomioon ottaen hoidettava. Määräykset voivat koskea mm. suoritusaikaa sekä katujen ja yleisten alueiden jaottelua tavoitetason mukaan eri kunnossa- ja puhtaanapitoluokkiin.

Helsingissä talvihoidon piiriin kuuluvat alueet on jaettu kunnossapitoluokkiin liikenteellisen merkityksen mukaan. Vahinkopaikan kunnossapito hoidetaan III-luokan mukaisesti. III-luokan kaduilta poistetaan lumi, sohjo ja jää niin, ettei synny liikennettä haittaavaa epätasaisuutta. Liukkaus torjutaan heti I ja II-luokan katujen jälkeen. Aurauksen lähtökynnys on 5 cm. Toimenpideaika on aurauksen osalta kahdeksan tuntia niin, että yöllä aurauskynnyksen ylittänyt sade tulee olla aurattu klo 12 mennessä. Liukkaudentorjunnan toimenpiteiden osalta toimenpideaika on viisi tuntia, kuitenkin niin, että klo 16-7 aikavälillä ilmenneen liukkauden tuntuvan lisääntymisen johdosta liukkaudentorjuntatoimenpiteet tulee olla suoritettu klo 12 mennessä. Liukkaudentorjunnan osalta toimenpideaika alkaa siitä, kun liukkaudessa on tapahtunut tuntuva lisääntyminen.

Ilmatieteenlaitoksen mukaan vahinkopäivänä lämpötila on vaihdellut Kaisaniemen mittausasemalla tehdyissä mittauksissa -3,6°C ja 2°C välillä. Vahinkopäivänä ei ole esiintynyt sateita. Vahinkopäivänä klo 13 sää on ollut poutainen ja selkeä ja lämpötila on ollut 0,3°C astetta. Lumensyvyys on ollut 8 cm. Vahinkopäivää edeltäneenä päivänä lämpötila on vaihdellut -3,8°C ja 2,1°C asteen välillä.

Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan alueella on edellisen kerran suoritettu hiekoituksia vahinkopäivänä klo 06-14 välisenä aikana.

Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistöllä muodostuvien hulevesien hallinnasta. Hulevettä ei saa johtaa toisen tontille eikä kadulle.

Vahingonkorvausvastuu edellyttää laiminlyöntiä tai tuottamusta. Lisäksi toiminnan tai laiminlyönnin ja seurauksen välillä on oltava syy-yhteys. Kadun kunnossapitovelvollinen voi vapautua vahingonkorvausvastuustaan, jos hän voi osoittaa, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti. Vahinkopaikalla on suoritettu hiekoituksia vahinkopäivänä klo 06-14 välisenä aikana. Vaatimuksen mukaan liukastumisen aiheutti rännistä valuneen veden muodostama polanne. Kaupunki ei vastaa talonyhtiöiden ränneistä valuneen huleveden aiheuttamasta liukkaudesta.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti ja asiassa saatujen selvitysten perusteella vahinkoaikaan vallinneet sääolot ja suoritetut kunnossapidon toimenpiteet huomioiden kaupunki katsoo toimineensa huolellisesti ja määriteltyjen toimenpideaikojen puitteissa. Näin ollen kaupunki ei ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään, eikä ole asiassa korvausvelvollinen.

Sovelletut oikeusohjeet

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Maankäyttö- ja rakennuslaki (5.2.1999/132) 13 luku 130 e-f §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57

Lisätietojen antaja

Katriina Pönkä, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 22765

kymp.korvausasiat@hel.fi

Päättäjä

Kaisu Tähtinen
vs yksikön päällikkö