Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Valtuustoaloite, Maailman rauha -patsaan siirtämiseksi Hakaniemenrannasta Lenininpuistoon

HEL 2019-005582
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 476 §

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Jussi Niinistön ym. valtuustoaloitteesta koskien Maailman rauha -patsaan siirtämistä Lenininpuistoon

Kaupunkiympäristölautakunta

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Maailman rauha -teos on suuren kokonsa (korkeus 6,5 metriä) vuoksi liian suuri intiimiin Lenininpuistoon. Lenininpuisto on alun perin lohkaistu Alppipuistosta 1960 - 1961 puutarhanäyttelyalueeksi. Puisto sai nimen Leninin mukaan vuonna 1970 Vladimir Iljits Leninin (1870 - 1924) syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Puisto on tunnettu eksoottisista ja harvinaisista kasveistaan, jotka ovat peräisin puutarhanäyttelyn ajalta. Puisto koki mittavan peruskorjauksen vuonna 2015. Tavoitteena oli puiston alkuperäisen hengen säilyttäminen. Maailman rauha -patsas on Moskovan lahjoitus Helsingille vuonna 1990. Lahja oli osa kaupunkien välistä ystävyys- ja kulttuurivaihtotoimintaa.

Hakaniemen rantaa ollaan parhaillaan kaavoittamassa ja muuttuvan maankäytön vuoksi Maailman rauha -patsas tulee siirtää rakentamisen tieltä. Periaatteena on, että uusi paikka etsitään mahdollisuuksien mukaan läheltä alkuperäistä paikkaa. Patsaan uuden sijoituspaikan valinnassa pitää huomioida sen vaatima riittävä tila ja sopivuus ympäristöön. Uusi paikka etsitään yhdessä taidemuseon kanssa osana asemakaavan valmistelua.

Käsittely

Kaupunkiympäristölautakunta päätti käsitellä toimialajohtajan asian nro 3 kokouksen asiana nro 10.

Vastaehdotus:
Atte Kaleva: Poistetaan kohdasta (3) seuraava virke: "Periaatteena on, että uusi paikka etsitään mahdollisuuksien mukaan läheltä alkuperäistä paikkaa."

Kannattaja: Nuutti Hyttinen

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Poistetaan kohdasta (3) seuraava virke: "Periaatteena on, että uusi paikka etsitään mahdollisuuksien mukaan läheltä alkuperäistä paikkaa."

Jaa-äänet: 8
Mia Haglund, Antti Koskela, Noora Laak, Jape Lovén, Tuomas Rantanen, Anni Sinnemäki, Sameli Sivonen, Osmo Soininvaara

Ei-äänet: 5
Sirpa Asko-Seljavaara, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Risto Rautava, Laura Rissanen

Esittelijän ehdotus jäi voimaan äänin 8-5.

Katso äänestystulos taulukkona

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Pia Rantanen, suunnitteluvastaava: 09 310 38812

pia.rantanen@hel.fi