Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Tutkimuslupa, Aikuisten tuen tarve 0-3-vuotiaan lapsen median käytössä

HEL 2019-006223
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 61

Päätös tutkimusluvan myöntämisestä HEL 2019-006223

Varhaiskasvatusjohtaja

Päätös

Varhaiskasvatusjohtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** päätöksen perusteluista tarkemmin ilmenevillä ehdoilla. Tutkimuslupapäätös on voimassa 31.12.2019 saakka.

Päätöksen perustelut

********** on hakenut tutkimuslupaa liittyen amk-opinnäytetyöhön. Opinnäytetyössä suunnitellaan ja toteutetaan toiminnallinen vanhempainilta huoltajille ja työntekijöille. Vanhempainillan tarkoituksena on tarjota tietoa 0-3-vuotiaiden lasten median käytöstä sekä siitä, miten lasten median käyttöä voidaan tukea ikätason mukaisesti.

Vanhempainilta toteutetaan syksyllä 2019 yhdessä päiväkodissa Helsingissä. Tilaisuuteen voivat osallistua kaikki halukkaat huoltajat, työntekijöitä osallistuu suunnitelman mukaan neljä. Huoltajille lähetetään etukäteen kysely käsiteltäväksi toivotuista teemoista. Tilaisuudessa opinnäytetyöntekijä pitää alustuksen sekä ohjaa teemojen käsittelyä ryhmissä ja yhteisesti. Tilaisuuden päätteeksi huoltajilta pyydetään palautetta.

Opinnäytetyön aineisto kerätään syksyllä 2019. Aineistoa käsitellään ja säilytetään tutkimuksen teon ajan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Aineisto hävitetään opinnäytetyön valmistuttua, viimeistään 31.5.2020.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:

Päätös antaa mahdollisuuden tutkimusaineiston keräämiseen syksyllä 2019 päiväkodin kanssa tarkemmin sovittavalla aikataululla.

Päätös ei anna oikeutta saada tietoja Helsingin kaupungin asiakirja- ja rekisteriaineistoista.

Tutkimukseen osallistuneiden yksittäisten henkilöiden tunnistetietoja ei saa ilmaista tutkimusraportissa tai muulla tavoin.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala ei osallistu tutkimuksen toteuttamiseen.

Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle.

Tutkimusraportin sähköinen osoite toimitetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön sähköpostiosoitteeseen: kasko.tutkimusluvat@hel.fi

Lisätietojen antaja

Elina Vismanen, arviointiasiantuntija, puhelin: 09 310 22174

elina.vismanen@hel.fi

Päättäjä

Satu Järvenkallas
varhaiskasvatusjohtaja

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
2. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
3. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 21 k.
4. Salassa pidettävä: JulkL 24 § 1 mom 21 k.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.