Hankinta, Atlantinsilta, kokonaisurakka

HEL 2019-007073
§ 11
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Atlantinsilta, kokonaisurakka, muutostyötilaus, 119 501,98 euroa

Rakennuttamispäällikkö

Päätös

Rakennuttamispäällikkö päätti tilata Atlantinsillan urakan muutostyöt YIT Suomi Oy:ltä muutostyötarjouksien nrot 14A, 15, 17A ja 19A mukaisesti 119 501,98 euron arvonlisäverottomaan hintaan.

Päätöksen perustelut

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti 5.9.2019 § 81 hyväksyä YIT Suomi Oy:n tarjoushinnaltaan halvimman tarjouksen esirakentamisen urakan töistä arvonlisäverottomaan kokonaishintaan 22 677 331 euroa.

Kaupunkiympäristölautakunta on 15.5.2018 § 243 päättänyt siirtää toimivaltaa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 41 §:n 1 momentin tarkoittamissa lisätilauksissa sekä 136 §:n mukaisissa sopimusmuutoksissa siten, että hankintavaltuus määräytyy lisätilausten tai sopimusmuutosten yhteenlasketun arvon perusteella eikä hankinnan yhteenlasketun kokonaisarvon mukaisesti (alkuperäinen hankinta ja siihen liittyvät tilaukset yhteensä). Toimialajohtaja voi päättää edellä mainituista lisätilauksista ja sopimusmuutoksista myös niissä tapauksissa, joissa päätösvalta lisätöiden yhteenlasketun arvon perusteella kuuluisi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle.

Nyt ja aikaisemmin tilatut muutostyöt ovat yhteisarvoltaan arvonlisäverottomana 946 548,84 euroa.

Työn kokonaiskustannukset 23 623 879,84 euroa alittavat laaditun kustannusarvion 30 000 000 euroa.

Lisätietojen antaja

Jukka Repo, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 39968

jukka.repo@hel.fi

Päättäjä

Erkki Nurmi
va. rakennuttamispäällikkö