Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tuotteiden ja palvelujen hinnoitteluperiaatteet vuodelle 2020

HEL 2019-008483
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 15

Koronatilanteen takia peruuntuneiden kulttuuritapahtumien, kaupunginorkesterin kausilippujen hyvitykset syksy 2020

Kulttuurijohtaja

Päätös

Vs. kulttuurijohtaja päätti valtuuttaa Helsingin kaupunginorkesterin lipunmyyntiä hoitavan TicketMasterin palauttamaan kausikorttiasiakkaille hyvityksen kausikortin käyttämättömäksi jääneestä osuudesta oheisten liitteiden mukaisesti.

Kausikorttia ei voinut käyttää loppuun, koska koronavirustilanteen seurauksena kevään konsertit peruttiin.

Päätöksen perustelut

Kansliapäällikkö on päättänyt 23.03.2020, § 70 (Helsingin kaupungin
varautumisen toimeenpano korona-tilanteessa 17.3-20.3.2020), että
kulttuurikeskusten peruuntuneiden tapahtumien ostetut liput käyvät sellaisenaan mahdolliseen uuteen, tulevaan konserttiin tai lipuista voi hakea maksun palautusta. Helsingin kaupunginorkesterin osalta kausikortit hyvitetään.

Lisätietojen antaja

Aleksi Malmberg, intendentti, puhelin: 09 310 22701

aleksi.malmberg@hel.fi

Päättäjä

Minna Sarantola-Weiss
vs. kulttuurijohtaja