Kaupungin puhelinliittymissä ja puhelinvaihteessa on laaja häiriö ja puhelut eivät yhdisty tai katkeavat yllättäen. Vikaa selvitetään parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.

Hankesuunnitelma, peruskorjaus, Käpylän peruskoulu, Väinölä-rakennus

HEL 2019-009482
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 90 §

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston esitys kaupunginhallitukselle Käpylän peruskoulun Väinölä-rakennuksen perusparannuksen hankesuunnitelman hyväksymiseksi

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto

Esitys

A

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle Käpylän peruskoulun Väinölä-rakennuksen 11.07.2019 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 5 273 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 18 400 000 euroa huhtikuun 2019 kustannustasossa ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.

B

Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden jatkamaan hankkeen suunnittelua odottamatta hankepäätöstä.

Esittelijä

vs. tekninen johtaja
Sari Hilden

Lisätietojen antaja

Juha Polvinen, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 21291

juha.polvinen@hel.fi

Päivi Etelämäki, vs. yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 31871

paivi.etelamaki@hel.fi