Kadun nimeäminen, Keski-Pasila

HEL 2019-009702
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 23

Pasilan (17.) kaupunginosassa Keski-Pasilan osa-alueella sijaitsevan kadun nimeäminen

Asemakaavapäällikkö

Päätös

Asemakaavapäällikkö päätti nimetä Pasilan (17.) kaupunginosassa Keski-Pasilan osa-alueella sijaitsevan, liitteestä 2 ilmenevän kadun nimellä Pasilan Tornikuja–Böletornsgränden.

Päätöksen perustelut

Keski-Pasilassa sijaitsevan nimeämättömän katualueen nimeämistä on lähdetty selvittämään alueen nimeämistarpeen perusteella. Kadusta on käytetty alueen suunnittelun eri vaiheissa epävirallista työnimeä Tornikuja. Nimettävä katu sijaitsee Pasilansillan alla, ja se tulee toimimaan pääasiassa Triplan ja Pasilansillan eteläpuolelle kaavoitettavan tornialueen huoltoliikenteen sekä pysäköintilaitosten sisäänajoreittinä.

Nimistötoimikunta on käsitellyt asiaa 11.9.2019 § 66 ja katsonut aiheelliseksi nimetä voimassa olevassa asemakaavassa nimeämättömän kadun, jonka merkitys nousee lokakuussa 2019 Triplan avautumisen myötä. Nimistötoimikunta on esittänyt kadulle nimeä Pasilan Tornikuja–Böletornsgränden.

Katu on alueella liikkumisen ja orientoinnin sekä tavarantoimitusten ja huoltoliikenteen kannalta merkittävä, joten sillä on tarkoituksenmukaista olla nimi. Kadun nimeämisellä ei ole vaikutusta olemassa oleviin osoitteisiin eikä välitöntä vaikutusta kadun vaikutuspiirissä oleville tahoille, sillä alue on vasta rakentumassa.

Sovelletut oikeusohjeet

MRL 55 §

Hallintosääntö 16 luku 1 § 2 mom kohta 12

Kaupunkiympäristölautakunta 15.5.2018 § 246

Lisätietojen antaja

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 09 310 37386

johanna.lehtonen@hel.fi

Päättäjä

Marja Piimies
asemakaavapäällikkö