Testisisältö

Avustuksen myöntäminen, liikunnan avustusten myöntämisen periaatteet ja hakuohje vuodelle 2020

HEL 2019-010021
Asialla on uudempia käsittelyjä
4. / 26 §

Kohdennettu toiminta-avustus liikuntaseuroille koulujen liikuntasalien sulkemisesta aiheutuneisiin taloudellisiin ja toiminnallisiin haasteisiin vuonna 2020

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti hyväksyä kohdennetun toiminta-avustuksen periaatteet seuraavasti:

Avustuksella on tarkoitus lievittää Helsingin koulujen liikuntasalien sulkeutumisesta syyskaudella 2020 aiheutuneita taloudellisia ja toiminnallisia menetyksiä ja turvata liikuntaseurojen toimintakykyä poikkeustilanteessa.

Kenelle: Avustusta voivat hakea helsinkiläiset vuonna 2020 toiminta-avustuksen, tilankäyttöavustuksen tai muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustuksen piirissä olevat liikuntaseurat.

Mihin tarkoitukseen: Avustusta voidaan hakea yleishyödyllisen toiminnan alijäämään, joka aiheutuu koulujen liikuntasalien ilta- ja vapaa-ajankäytön sulkeutumisesta 1.8.–31.12.2020 välisenä aikana.

Taloudelliseen tilanteeseen liittyen otetaan avustuskäsittelyssä huomioon seuralle koulujen liikuntasalien ilta- ja vapaa-ajankäytön sulkeutumisesta aiheutuvat toiminnalliset ja taloudelliset haasteet ajalla 1.8.–31.12.2020:

  • menetetyt koulujen liikuntasalien tilavuorot syyskaudella 2020 sekä mahdollisten korvaavien vuorojen määrä
  • menetetyt tulot
  • aiheutuneet lisäkustannukset seuralle, esim. tilalle saatujen korvaavien vuorojen korkeammat kustannukset
  • aiheutuneet haasteet seuran toiminnalle

Avustuksen saamiseksi hakijalta ei edellytetä omavastuuta.

Avustusta haetaan sähköisen asioinnin kautta. Avustushaku alkaa 5.10.2020 ja päättyy 1.11.2020.

Hakemukseen liitetään selvitys mahdollisista samaa tarkoitusta varten haetuista ja saaduista avustuksista. Hakijalla on vastuu siitä, että hakemus saapuu perille määräaikaan mennessä. Hakemus hylätään, mikäli se saapuu hakuajan jälkeen. Avustusta saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty.

Avustuksen hyväksyttävät kustannukset määritellään avustuspäätöksessä. Avustuksen saajan taloudenhoito ja hallinto on järjestettävä asianmukaisesti. Avustuksen käytöstä on tehtävä selvitys viimeistään päätöksessä mainittuna päivänä.

Avustuksen saajan on korvauksetta annettava Helsingin kaupungille tämän tarpeelliseksi katsomat tiedot avustushakemuksen käsittelyä sekä avustuksen myöntämistä ja käytön valvontaa varten. Avustuksen myöntäjällä on oikeus tarkastaa avustuksen hakijan/saajan kirjanpito ja hallinto sekä tarvittaessa tehdä muutakin toimintaa koskevia tarkastuksia. Avustusten myöntämisessä noudatetaan Helsingin kaupungin avustusten yleisohjetta (kaupunginhallitus 28.10.2019).

Harkinnanvaraista avustusta myönnetään määrärahan puitteissa. Liikuntajaosto tekee päätöksen avustusten jakamisesta joulukuussa.

Esittelijä

liikuntapalvelupäällikkö
Tuuli Salospohja

Lisätietojen antaja

Taina Korell, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38038

taina.korell@hel.fi

Ritva Oljakka, yhteyskoordinaattori, puhelin: 09 310 87439

ritva.oljakka@hel.fi